Kuva: Fotolia

Viimeisillään raskaana oleva nainen nostaa maasta 120 kg - saa ylistystä muilta äideiltä

19.10.2017 21:45 - Katariina Auvinen

Personal trainer ei ole antanut raskauden häiritä treenaamistaan.

Personal trainerina työskentelevä Sarah tunnetaan myös nimellä, Sarah Strong Instagramissa. Nainen odottaa toista lastaan ja on yli kahdeksannella kuulla raskaana. Sarah on kuitenkin treenannut aktiivisesti koko raskautensa ajan. 

Hän nostaa vielä painoja ja pyrkii kuntoilemaan omien sanojensa mukaan ainakin viisi kertaa viikossa. Sarah aloitti painoharjoittelun kaksi vuotta sitten. 

- Koska olen nostanut painoja ennen raskautta, raskaus ei ole minua hidastanut eikä se ole minulle vaarallista, äiti perustelee Metro-julkaisulle päätöstään. 

Nainen kertoo, että hän kuuntelee kehoaan. Jos hänestä tuntuu, että hän tarvitsee lisää lepopäiviä, hän ottaa niitä. 

- En todellakaan suosittele ihmisiä, jotka eivät ole treenanneet näin kovaa, treenaamaan kuten itse teen raskaana, hän selventää. 

Nainen on saanut paljon kannustavia kommentteja videoistaan ja kuvistaan Instagramissa. Sarah saa omien sanojensa mukaan sekalaista palautetta seuraajilta ja toisilta äideiltä. Pääasiallisesti kommentit ovat kuitenkin ihailevia. 

- Ihmiset joko ihailevat sitä tai vihaavat treenaamistani. Minä itse saan treeneistä voimaa jaksaa, joten olen päättänyt jatkaa sitä. Koen, että selviän ihan mistä tahansa, mitä elämä heittää eteeni, Sarah kiteyttää. 

Lue myös: Vatsalihaksistaan tuttu kaunotar synnytti lapsensa - julkaisi kuvan pienestä vatsastaan samana päivänä

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat