Kuva: Shutterstock

Miehen piereskely lentokoneessa kiristi hermoja - johti lopulta pakkolaskuun

19.02.2018 13:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Toisinaan epäasiallinen käytös johtaa yllättäviin tekoihin.

Transavia-lentoyhtiön kone joutui viime viikonloppuna tekemään pakkolaskun hämmentävän tapahtumaketjun vuoksi. 

Kaikki sai siis alkunsa lennolla, joka oli matkalla Dubaista Amsterdamiin. Matkustajana olleen miehen piereskely sai muut paikalla olleet hermostumaan, eikä hän suostunut lopettamaan piereskelyään muiden pyynnöistä huolimatta.

Tilanne kärjistyikin aika lailla ja lopulta, lentäjän varoituksista huolimatta, tilanne äityi ihan kunnolliseen riitaan.

Miesten välinen riita pakotti koneen tekemään pakkolaskun Wienin kentälle, jossa poliisit poistivat koneesta kaksi miestä sekä kaksi naista.

Nyt naiset ovat aikeissa nostaa syytteet lentoyhtiötä kohtaan, sillä heidän mielestään he eivät tehneet missään vaiheessa mitään väärää.

- Meillä ei ollut mitään tekemistä koko asian kanssa. Emme todellakaan tunteneet niitä miehiä, satuimme vain istumaan samalla penkkirivillä, toinen naisista kertoo.

Kaikki koneesta poistetut ovat päässeet pois poliisin hoivista, mutta heille asetettiin porttikielto Tranasavian koneisiin.

Lue myös: Tiesitkö? Useissa lentokoneissa on salainen nappi, jota painamalla saat lisää istumatilaa!

Lue myös: Lentokoneen likaisimmat paikat paljastettiin - yllättääkö?

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat