Kuva: Shutterstock

Seksiä työkaverin tai pomon kanssa – katso, mitä eri seksiunet tarkoittavat oikeasti

24.02.2018 20:15 - Senja Rapila

Seksiunia saattaa tähdittää esimerkiksi työkaveri, naapuri tai jopa henkilö, ketä vihaat.

Seksiunet saattavat ihanuudellaan ja erikoisuudellaan hämmentää uneksijaa, nimittäin unessa saattaa harrastaa seksiä jopa sellaisen henkilön kanssa, keneen ei koskaan haluaisi koskea oikeassa elämässä.

Uniasiantuntija Lauri Loewenberg on nyt kertonut Pop Sugar -julkaisulle, että mitä erilaiset seksiunet todellisuudessa merkitsevät. Voit lukea merkitykset alapuolelta.

Seksiä työkaverin kanssa

Vaikka töihin seuraavana päivänä meno voi tuntua vaivaannuttavalta, seksiunet työkavereista ovat yllättävän yleisiä.

- Jos olet jo aiemmin pitänyt tätä kollegaa seksikkäänä… ehkä tutkit turvallisesti mahdollisuuksiasi mielessäsi. Mutta jos näet unia jostain henkilöstä, johon et haluaisi koskea pitkällä tikullakaan, älä huolestu. Tuhma unesi voi johtua siitä, että olet ollut hiljattain tämän henkilön kanssa tekemisissä tai jollain tavalla hänessä on jotain sellaista, mitä sinun pitäisi liittää itseesi.

Pysyykö hän esimerkiksi rauhallisena ja fiksuna paineen alla? Pitääkö pomo hänestä todella paljon? Osaako hän sulkea kaupat täydellisesti? Voit alitajuntaisesti tuntea, että jotkin ominaisuudet hänessä voisivat olla hyödyllisiä myös sinulle.

Seksiä eksän kanssa

Älä pelästy, jos näet unta entisestä kumppanistasi ja soita hänelle seuraavana aamuna. Kyse on vain unesta ja sille on syynsä, miksi näit hänestä unta.

Oliko hän ensirakkautesi? Vaikka se onkin outoa, tapaamme nähdä unia ensirakkauksistamme, vaikka olisimmekin jo onnellisessa avioliitossa uuden henkilön kanssa.

- Älä huoli. Kyse ei ole siitä, että haluaisit hänet takaisin. Haluat ehkä sen takaisin, mitä hän edustaa: nuoruutta, intoa, himoa. Näet näitä unia todennäköisimmin silloin, jos suhteesi muuttuu rutiininomaiseksi ja ”tylsäksi”.

Unesi muistuttaa sinua siitä, että intohimo on vielä sisälläsi. Nämä unet ovat hyväksi sinulle ja muistuttavat pitämään huolta suhteen seksielämästä. Tässä vaiheessa voisi olla hyvä käydä ostamassa itselleen uudet, seksikkäät alusvaatteet ja pitää treffi-ilta kumppanin kanssa.

Jos uneksit siitä eksästä, joka rikkoi sydämesi pahiten, voi se kertoa siitä, että olet vielä jumahtanut emotionaalisesti suhteeseen. Nämä unet ovat selvä merkki siitä, ettet ole vielä parantanut haavojasi.

Seksiä pomo kanssa

- Jos uneksit märkiä unia pomostasi, on kyse todennäköisesti vallasta, auktoriteetista, päätöksenteosta tai hallintakyvyistä, mitä sinun täytyy omaksua myös omaan elämääsi.

Pitääkö sinun opetella olemaan pomo kotona ja hallitsemaan lapsia? Oletko vaikean päätöksenteon edessä? Pitääkö sinun päästä eroon jostain asiasta, henkilöstä tai käyttäytymismallista elämässäsi? Ehkä kyse voi olla myös sitä, että sinun pitää lähentyä pomosi kanssa psyykkisesti jonkin projektin tai asiakkaan hoitamisen ohella.

Kaikkien pomo-unien sanoma on yleisesti: on aika ottaa ohjat omiin käsiin.

(kuva: Shutterstock)

Seksiä tuntemattoman kanssa

Nämä unet ovat kaikista yleisimpiä seksiunia. Monet ajattelevat, että ne voivat ehkä olla pieniä väläyksiä siitä hetkestä kun tapaa sielunkumppaninsa, joka odottaa jossain tulevaisuudessa.

Asia ei ole kuitenkaan niin, mutta kasvottomalla miehellä tai naisella joka ilmenee unissamme, on aina tarkoitus.

- Mysteerirakastaja unissamme on ruumiillistuma niistä ominaisuuksista, mitä ihailemme siinä sukupuolessa. Jos olet nainen, mysteerimies edustaa sinun miesihanteitasi. Huomaat olevasi hyvin viehättynyt miehestä, koska alitajuntasi haluaa sinun olevan viehättynyt niistä ominaisuuksista, mitä hän esittää - ja jotka ovat jo osa sinua itseäsi.

Seksiä julkkiksen kanssa

Olipa uni kenestä julkkiksesta tahansa, olet valinnut hänet mielessäsi hyvästä syystä. Paras tapa keksiä se, miksi uneksit märkiä unia hänestä, on se, että miettii mistä hänet tunnetaan parhaiten.

Onko se hahmo, jota hän on näytellyt televisiossa vai elokuvassa? Voitko samaistua jollain tavalla hahmoon tai siihen, mitä sarjassa/elokuvassa tapahtuu? Puhuttelevatko niiden aiheet sinua? Olitpa fani tai et, on siinä näyttelijässä jotain, jonka vuoksi hän on syvällä mielesi sopukoissa.

Lähde: Pop Sugar

Lue myös: Saatat olla itsevarmempi kuin luuletkaan - 10 paljastavaa merkkiä

Lue myös: Lauseet, joita kukaan ei halua kuulla kesken seksin

Kilpailut

Uusimmat