Kuva: Shutterstock

"Kaipaan vanhaa elämääni" - Yleisimmät aiheet, joista tuoreet vanhemmat haluavat puhua terapiassa

20.07.2018 09:45 - Senja Rapila

Yksinäisyys, epäonnistumisen tunteet ja vanhan elämän kaipuu. Perheenlisäys saattaa tuoda kaikenlaisia ajatuksia uusien vanhempien mieleen, jotka ovat aivan normaaleja.

Voit lukea kaikista eniten tuoreita vanhempia mietityttävät aiheet alapuolelta. Pystytkö sinä, jos olet tuore äiti tai isä, samaistua näihin ajatuksiin?

"En pidä vanhemmuudesta. Kaipaan vanhaa elämääni."

- On normaalia, että tuoreilla vanhemmilla on epärealistisia odotuksia vanhemmuudesta vauvan syntymisen jälkeen. On helppo olettaa asioita, mutta vauva-arkea ei voi ymmärtää ennen kuin sen on kokenut. Sen vuoksi monet vanhemmat tulevat terapiaan jakamaan syyllisyyden tunteitaan siitä, etteivät he pidä uudesta roolistaan isänä tai äitinä, terapeutti Tara Griffith kertoo.

"Muut vanhemmat tuntuvat olevan parempia tässä."

- Yksi suurimmista haasteista, mitä tuoreet vanhemmat kokevat, on omien taitojensa vertaaminen muihin vanhempiin. Kahdeksan prosenttia milleniaalivanhemmista sanovat, että sosiaalisen median julkaisut saavat heidät usein tuntemaan olonsa huonommiksi vanhemmiksi. Tämä on kaksi kertaa enemmän kuin aiemmissa sukupolvissa, terapeutti Liz Higgins kertoo.

"Pelkään, että kadotan itseni."

- Monet uudet vanhemmat pelkäävät kadottavan itsensä hektiseen vauva-arkeen ja vanhemmuuteen. Naiset tuntuvat kärsivän näistä tunteista enemmän, mutta kaikki vanhemmat voivat kärsiä identiteettikriisistä synnytyksen jälkeen, kun on aika sisäistää ja hyväksyä rooli vanhempana ja keksiä, kuinka sen sovittaa oman persoonallisuutensa kanssa yhteen, terapeutti Shanna Sonhauser vinkkaa.

"Entä jos en ole tarpeeksi hyvä?"

- Monet miehet tulevat luokseni huolissaan siitä, että he eivät ole tarpeeksi läsnä ja emotionaalisesti läsnä lapsilleen. He haluavat olla läsnä, kantaa vastuuta ja olla mukana vauva-arjessa, eivätkä halua kaiken kaatuvan naisensa vastuulle. Silti he pelkäävät, etteivät he ole tarpeeksi hyviä isiä lapsilleen. Monesti tässä tapauksessa kumppani saattaa aajtella, että miestä ei kiinnosta ja että tämä on laiska, miesten mielenterveyteen erikoistunut terapeutti Justin Lioi kertoo.

"Teenkö asiat väärin?"

- Kaikista yleisin kysymys tuoreilta äideiltä on se, että ovatko he vanhempia "väärällä tavalla" tai tekevätkö he jotain väärin. Kun naisista tulee äitejä, heidät valtaa useat tunteet: rakkaus, toivo, voima ja vastuullisuus. Tämä voi ollamelkoinen paukku, mutta tärkeintä on, että haluaa olla hyvä vanhempi ja tehdä oikeita päätöksiä vauvalleen, terapeutti Gwendolyn Nelson-Terry kertoo.

"Olen jatkuvasti huolestunut. En ollut tällainen ennen."

- Kun naisesta tulee äiti, hänen aivonsa kokevat muutoksia. Äiti kiintyy vauvaan, joka aiheuttaa ylitsevuotavaa rakkautta, suojeluhalua ja huolestunutta oloa. Rakastat vauvaa, mikä on hyvä asia. Monet kuitenkin vellovat ahdistuneena huolestuneisuuden tunteessa. Kunhan kaikki perusasiat on hoidossa, vauvat kyllä selviävät eri tilanteista, perheterapeutti Mabel Yiu kertoo.

- Siskoni ei kerran muistanut vaihtaa vauvansa vaippaa koko päivänä, nyt hänen vauvansa on lukiossa. Usko enemmän lapseesi.

"Tämän pitäisi olla elämäni parasta aikaa. Miksi minusta ei tunnu siltä?"

- Olemme kaikki tottuneet kauniisiin äiti-vauva-kuviin vauvatuotteiden mainoksissa ja Facebookissa. Se mitä nuo kuvat näyttävät on, kuinka väsyneeksi tuore äiti voi olonsa tuntea. Muut äidit eivät tapaa puhua väsymyksestään vauva-arjen alussa valikoivan muistin takia. Vauvan saaminen muuttaa kaiken, mielen ja kropan, Yiu kertoo.

"Vanhemmuus koettelee parisuhdettani."

-  Yksi suurimmista ongelmista uusilla vanhemmilla on se, että he ovat menettäneet yhteisen laatuaikansa. Uusi vauva vaatii suurimman osan heidän ajastaan, varsinkin äidin puolelta. Vanhempien emotionaalinen, fyysinen ja seksuaalinen intiimiys joutuu usein haasteen eteen ja joutuu joskus uhatuksi yhteisen ajan puutteen vuoksi, avioliittoterapeutti Joyce Morley kertoo.

 

"Olen niin väsynyt."

- Vauvan syntymän jälkeen perhe ja ystävät haluavat usein tulla auttamaan, mutta on tärkeää, että uudet vanhemmat laittavat rajat omalle perheelleen, päättäen kuinka paljon he haluavat viettää aikaa uuden vauvansa kanssa ja totutella uuteen arkeen. On täysin hyväksyttävää sanoa "ei" kutsumattomille vieraille, jos se ei sovi omiin suunnitelmiisi rauhallisesta illasta, psykologi Sarah Weisberg kertoo.

"Tunnen oloni niin yksinäiseksi."

- Uudet vanhemmat terapiassa puhuvat usein siitä, kuinka he tuntevat olonsa eristäytyneiksi, yksinäisiksi ja surullisiksi. On tärkeää, että puhumme avoimesti avun hakemisesta mielenterveydellisiin ongelmiin, Weisberg kertoo.

 

Lähde: Huffington Post

Lue myös: "Voit syyttää pieruista jotain toista" - lapsia saaneet kertovat, miksi vanhemmuus on joskus loistava tekosyy

Lue myös: Hilpeät tositarinat: Hulvattomimmat asiat, mistä vanhemmat ovat joutuneet rankaisemaan lapsiaan

Lue myös: Äiti ojensi lapsiaan ruokakaupassa - rankaisukeino aiheutti ristiriitaisia mielipiteitä

Kilpailut

Uusimmat