Kuva: Shutterstock

Italialaisilla on helppo tapa, jonka tarkoituksena on saada viini ja jälkiruoka maistumaan paremmilta

15.01.2019 14:45 - Senni Loikala

Jos salaatti syödään vasta pääruoan jälkeen ja salaatissa on hieman etikkaa, uskoo osa italialaisista viinin ja jälkiruoan makujen tulevan paremmin esiin.

Suomalaiset ovat tottuneet syömään pienen salaatin joko ennen pääruokaa tai osana sitä. Maailmalla on toisenlaisia näkemyksiä siitä, pitäisikö salaatti syödä ennen vai jälkeen pääruoan, vai sen aikana. Huffington Post haastatteli kokkeja ja ruokailuetikettien asiantuntijoita siitä, missä vaiheessa ruokailua salaatti yleensä nautitaan eri maissa ja miksi.

Ranska

- Perinteisesti Ranskassa syödään salaatti pääruoan jälkeen, ja yksinkertainen salaattiannos tarjoillaan vinaigrette-kastikkeen kanssa. Jotkut sanovat, että tämä on hyväksi ruoansulatukselle, kokki Laetitia Rouabah kertoo.

Myös Euroopassa työskennellyt kokki Karl Guggenmos tietää, että monissa ranskalaisissa ravintoloissa tarjoillaan salaatti pääruoan jälkeen.

- Salaatin ajatellaan puhdistavan suuta ja valmistavan ruoansulatusta jälkiruokaan.

Nykyään ranskalaiset syövät yhä useammin salaatin pääruoaksi, kunhan annoksessa on proteiinia ja vihanneksia, Laetitia Rouabah lisää.

Italia

Perinteiseen italialaiseen illalliseen kuuluu useita pieniä annoksia, jotka tarjoillaan tietyssä järjestyksessä. Kokki Tony Gargano kertoo, että ruokailun aikana tarjoillaan lämpimiä vihanneksia (”contorno”) ja proteiinin lähteitä, kuten lihaa tai kalaa (”secondo”). Kylmä salaatti (”insalata”) tarjoillaan joko osana contornoa tai pääruoan jälkeen.

- Salaatti syödään usein pääruoan jälkeen, koska sen uskotaan tekevän hyvää ruoansulatukselle ja valmistelevan makuaistia viiniä varten, Gargano kertoo.

- Tämä johtuu siitä, että salaatin oliiviöljy tasapainottaa ruoansulatusta, ja etikan happamuus raikastaa suuta ja saa jälkiruoan ja viinin maistumaan paremmalta.

Yhdysvallat

- Amerikkalaiset syövät salaattinsa tyypillisesti ennen pääruokaa tai osana sitä. On osoitettu, että salaatin syöminen ennen pääruokaa vähentää kalorien määrää koko ruokailun aikana, ruokailuetikettien asiantuntija Jacquelyn Youst toteaa.

Yhdysvalloissa on myös tavallista, että salaatin sijaan nautitaan hieman keittoa ennen pääruokaa. Jotkut myös syövät molempia ennen pääruokaa.

Kiina

Ruokailuun liittyvät perinteet vaihtelevat Kiinassa maantieteellisen sijainnin mukaan. Useissa osissa Kiinaa on yleistä, että ennen pääruokaa tarjoillaan joko kypsentämättömistä tai keitetyistä vihanneksista koostuva kylmä alkuruoka.

- Kiinassa kylmät ruoat asetellaan yleensä kauniisti tarjoiluastialle ja ne tarjoillaan huoneenlämpöisinä, usein joko osana juhla-ateriaa ja tavallista hienompaa illallista kotona, erilaisia ruokakulttuureita tutkinut antropologi Jacqueline M. Newman sanoo.

Intia

Intiassa on tavallista, että salaatti tarjoillaan pääruoan jälkeen. Sen ajatellaan olevan hyväksi ruoansulatukselle.

- Kypsentämättömien ruokien ajatellaan olevan vaikeita ruoansulatukselle eikä niitä koskaan pitäisi syödä sekaisin kypsennettyjen ruokien kanssa. Sen takia ihmisiä ohjeistetaan pitämään vähintään 20 minuutin tauko salaatin ja pääruoan välillä, ravitsemusasiantuntija Anastasia Sharova kertoo.

Lue myös: Helpota oloasi syömällä - 6 ruoka-ainetta, joita kannattaa nauttia vatsataudissa

Lue myös: Mitä kannattaa syödä treenin jälkeen ja kuinka pian? Personal trainer vastaa

Lue myös: Älä syö päivällistä seitsemän jälkeen illalla - altistaa merkittäville terveysriskeille

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat