Aivotärähdyksen outo seuraus: Naiselle kehittyi hämmästyttäviä kykyjä

17.04.2015 15:15 - Rea Tallgren

Nimettömänä pysyttelevä amerikkalaisnainen kertoo, että lasketteluonnettomuus teki hänen aivoilleen jotain ihmeellistä.

Kun amerikkalaisnainen löi päänsä ja menetti tajuntansa laskettelurinteessä, ei hän varsinaisesti säikähtänyt herätessään.

"Minä jatkoin laskemista loppupäivän normaalisti. Minulla oli vain vähän pää kipeänä."

Pari päivää myöhemmin naisen päätä kuitenkin alkoi taas särkeä ja hän meni lääkäriin. Lääkäri diagnosoi naisen saaneen aivotärähdyksen. Ei siis mitään kovin kummallista, ajatteli nainen tuolloin. Hän ei tiennyt, kuinka väärässä olikaan.

Neroksi muutamassa kuukaudessa

Ei mennyt kuin muutama viikko aivotärähdyksestä, kun nimettömänä pysyttelevä nainen alkoi huomata erikoisia muutoksia ajattelussaan.

"Yhtäkkiä muistin aivan kaiken, mitä näin. Muistin aivan pienet yksityiskohdat. Pystyin esimerkiksi kertomaan, mitä läpiselaamillani sivuilla oli missäkin kohdassa." hän selittää.

Nainen yritti ensin jättää muutokset huomiotta. Pian hän ei kuitenkaan siihen enää pystynyt. Hänen muististaan oli tullut käsittämättömän hyvä ja hän ei osannut suhtautua siihen.

Nainen suuntasi jälleen lääkäriin. Lääkärit eivät ensin ymmärtäneet, mitä hän tarkoitti, kun valitti ongelmastaan.

"Yritin selittää heille, että muististani oli tullut liian iso, aivan valtava." hän kertoo.

Häntä tutkittiin vuoden ajan. Lääkärit teettivät hänellä lukemattomia testejä ja saivat hämmästyksekseen huomata, että nainen pystyi piirtämään täysin virheettömästi ja pienintäkin yksityiskohtaa myöten esimerkiksi rakennuksia, jotka oli vain nopeasti nähnyt. Hän pystyi myös jäljentämään erilaisia diagrammeja täysin ulkomuistista.

Maailmassa vain 50 vastaavaa tapausta

Diagnoosi tuli vihdoin vuoden tutkimisen jälkeen. Naiselle kerrottiin, että hän on niin sanottu savant-ihminen. Heillä on yleensä yksi erityiskyky ylitse muiden.

{lainaus teksti="Yritin selittää heille, että muististani oli tullut liian iso, aivan valtava."}

Tutkijatkaan eivät osaa sanoa, mitä amerikkalaisnaisen aivoissa on tarkalleen tapahtunut.

Maailmassa tiedetään olevan vain noin 50 ihmistä, jotka ovat diagnoosin saaneet. Osa heistä on esimerkiksi musiikillisesti suunnattoman lahjakkaita, toiset taas osaavat ratkoa vaikeimpiakin matemaattisia yhtälöitä kuin vettä vaan.

Artikkelin nainen kertoo, että ei ole ainakaan vielä käyttänyt lahjaansa hyväkseen.

"Olen aivan tavallisessa toimistotyössä. Mutta kieltämättä aina silloin tällöin leikittelen ajatuksella siitä, millaista työtä voisin lahjani ansioista tehdä." hän summaa.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat