Ärsyttääkö pitkä työmatka? Käännä tilanne hyödyksesi

22.05.2015 10:45 - Eeva Rajala

Päivittäinen työmatka voi joillekin tuntua harmittavalta pakkopullalta, varsinkin jos edessä on pitempi matka.

Tuore tutkimus paljastaa, että pitkästä työmatkasta kannattaa nauttia ja siitä kannattaa olla myös kiitollinen. Australialaistutkimuksessa seurattiin, miltä ihmisistä tuntui heidän työmatkojensa aikana.

Australian tutkimusneuvosto ja kansallinen yliopisto tekivät tutkimuksen osana CommutingLife-nimistä projektia. Tutkimukseen haastateltiin 53 työmatkaajaa, joilla oli verrattain pitkä työmatka, sekä 26 organisaatiota, jotka osallistuvat työmatkojen järjestämiseen. Osalla työmatkaajista oli peräti kuuden tunnin päivittäinen työmatka.

Ole luova ja pohtiva

Tutkimuksessa selvisi odotetusti, että työmatka voi olla stressaava ja joskus myös vaarallinen kokemus. Tosin tutkimuksessa selvisi myös, että työntekijät keksivät luovia tapoja käyttää työmatkaan kuluva aika hyödyksi.

Monet kokivat, että työmatkaan menevä aika on välttämätön siirtymähetki työn ja kodin välillä. Jotkut ihmiset käyttivät työmatkansa ongelmiensa käsittelyyn, toiset unelmoivat, soittivat ystävälle, kuuntelivat musiikkia tai podcast-lähetyksiä ja jotkut jopa meditoivat työmatkan aikana.

Lue myös: Tee päivästä mukavampi - 15 asiaa, joita kannattaa säilyttää omalla työpisteellään

Lähde: Refinery29

Kilpailut

Uusimmat