Kuva: Youtube

Bikinimalli kimpaantui tv-lähetyksessä - löi lääppivää juontajaa ja heitteli tavaroita, katso video

26.02.2017 21:15 - Iiro Myllymäki

Miesjuontaja kosketteli mallia asiattomasti, kun hän levitti naisen iholle aurinkorasvaa.

Rayssa Teixeiro Melo -niminen malli oli kutsuttu brasilialaiseen tv-ohjelmaan, jossa käsiteltiin aurinkorasvan oikeaoppista levittämistä. Melo oli pukeutunut bikineihin ja miespuolinen tv-juontaja demonstroi lähetyksessä, miten aurinkorasvaa tulee iholle levittää.

Tilanne sai kuitenkin erikoisen käänteen, kun miesjuontaja meni koskettelussaan liian pitkälle. Melo oli aiemmin tehnyt selväksi, että häntä saa koskea vain vatsaan, käsiin ja jalkoihin, mutta takapuoleen ei. Kun miehen käsi eksyi liian lähelle takapuolta, nainen otti kiinni miehen ranteesta ja sanoi:

- Ei, se on takapuoleni. Tiedätkö sen kehonosan, pyllyn?

Juontaja ei kuitenkaan oppinut virheestään, vaan kosketti mallin takamusta toistamiseen. Tässä vaiheessa Melo kimpaantui toden teolla ja alkoi läimäytellä ja töniä miestä. Lisäksi nainen heitteli miestä aurinkorasvapurkeilla ennen kuin hän poistui kameroiden edestä studion kulisseihin. Tilanteen pääset näkemään alla olevalta videolta kohdasta 9.55 alkaen:

Videota on katsottu jo melkein 200 000 kertaa. Monet kommentoijat ovat kiitelleet naista tämän kipakasta reaktiosta epäasialliseen kosketteluun.

Lue myös: Tv-ohjelma selvitti, millaista kohtelua naiset saavat kadulla - ahdistelu tallentui videolle

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat