Haluaisitko sinä pakolaisen naapuriksesi?

27.08.2015 12:15 - Mikko Räsänen

Forssalaisesta lakkautetusta hotellista ei tehdä vastaanottokeskusta. Nyt suuri kysymys on se, mitä tehdä kaikille Forssan pakolaisille?

Forssassa suunniteltiin käytöstä poistetun Rantasipi-hotellin muuttamista pakolaisten vastaanottokeskukseksi. Päättäjien suunnitelma herätti tavallisten kansalaisten keskuudessa runsaasti vastustusta, ja monet osoittivat mieltään ilmoittaen muun muassa, että pakolaiset eivät ole viattomia ja että vain naisia ja lapsia pitäisi auttaa (katso kuva). Vastustajien kanta voitti, ja Helsingin Sanomat kertoi eilen, että vastaanottokeskusta ei tehdä.

Suuri kysymys onkin nyt se, mitä tehdä kaikille forssalaisille pakolaisille?

Asian ratkaisemisella on jo kiire, sillä tällä hetkellä forssalaiset pakolaiset levittäytyvät hallitsemattomasti muualle Suomeen. Vielä 1980-luvulla Forssassa oli yli 20 000 asukasta. Nyt väkiluku on pudonnut jo alle 18 000:n. Vaikka Forssan hurjissa oloissa osa laskusta selittynee kuolleisuudella, lienee silti varmaa, että jopa 2000 forssalaista on lähtenyt pakolaisiksi muualle Suomeen.

Pakolaisvirta Forssasta muualle saattaa kiihtyä, sillä Forssan kaupunginjohtaja kertoi HS:n haastattelussa, että Forssa on lyhyessä ajassa menettänyt 1500 työpaikkaa. Eläminen työttömänä Forssassa kuulostaa jo ajatuksena niin ankealta, että ei varmasti kestää kauaa, kun nuo ihmiset lähtevät laumoittain yli Forssan kaupungin rajan. Sen he voivat tehdä täysin esteittä, sillä Suomen ja Forssan välistä rajaa ei tällä hetkellä vartioida millään tavalla.

Muun Suomen kannattaa nyt oikeasti olla huolissaan siitä, millaisia pakolaisia Forssasta on tulossa. Forssa ei ole yliopistokaupunki, joten forssalaispakolaiset eivät ole erityisen korkeasti koulutettuja. Forssalla on myös kyseenalainen maine Suomen pikkukaupunkien huumepääkaupunkina. Lienee vain ajan kysymys, milloin ihmiset suuremmissa kaupungeissa alkavat osoittaa mieltään, koska eivät halua kouluttamattomia forssalaisia huumeidenkäyttäjiä omiin kaupunkeihinsa.

Jokaisen lapsiaan rakastavan perheenisän ja -äidin kannattaa nyt oikeasti miettiä, haluaako hän, että perheen naapurustoon muuttaa forssalaisia, joita perheen lapset saattavat nähdä rappukäytävässä, lähikaupassa tai vaikka liikkuessaan yksin koulutiellä.

Jos ja kun vastaus on ei, kannattaa toimiin ryhtyä jo nyt, sillä kohta voi olla liian myöhäistä. 

Kilpailut

Uusimmat