Järkyttävää: Vasta 15-vuotias tyttö muokkasi itsensä tunnistamattomaksi plastiikkakirurgian avulla

15.04.2015 14:15 - Rea Tallgren

Maailmalla kohistaan 15-vuotiaasta tytöstä, joka muokkasi ulkonäkönsä täysin erilaiseksi kauneuskirurgian avulla. Omaa klinikkaa Suomessa pyörittävä Tiina Jylhä ei suostuisi operoimaan alaikäistä.

Maailmalla mediassa uutisoidaan ahkerasti kiinalaisesta tytöstä, joka päätti poikaystävästään erottuaan muokata itseään radikaalisti kauneuskirurgisin toimenpitein.

Tyttö näyttää surullista esimerkkiä siitä, että yhä nuoremmat ovat valmiita turvautumaan kirurgin apuun, jos eivät ole täysin tyytyväisiä omaan ulkonäköönsä. Niin vartalo, oma tyyli kuin itsevarmuuskin kehittyvät vuosien myötä ja siksi onkin todella hälyttävää, että jo teini-ikäisiä suostutaan operoimaan tunnistamattomiksi.

"Ei operaatioita alaikäisille"

The Look -klinikan Tiina Jylhä sanoo Voicelle, että ainakaan heillä alaikäisille ei suostuta tekemään kauneuskirurgisia operaatioita.

- En tiedä, onko asiasta lakia, mutta ainakin kyseessä on eettinen suositus. Alaikäisiä ei siis ainakaan meillä leikellä, vaikka vanhempien lupa olisikin, Jylhä kertoo.

Monta kauneusleikkausta läpikäynyt povipommi Katie Price kertoi tuoreessa haastattelussa, että hänen mielestään kauneusleikkauksien ikärajaa tulisi nostaa. Samalla nainen kuitenkin kertoi, ettei kieltäisi omaa tytärtään hankkimasta esimerkiksi rintaimplantteja. Lue tuo juttu tästä.

Kilpailut

Uusimmat