Keisarileikkaus täytti kohdun nesteellä - hoikalle naiselle jäi pysyvä raskausvatsa

29.07.2015 20:15 - Senni Loikala

Nina Mulhall sai lapsen keisarileikkauksella jo puolitoista vuotta sitten, mutta hän näyttää yhä kuin olisi viimeisillään raskaana. 

Brittinainen Nina Mulhall saa aina pahoja katseita, kun hän käy lasillisella miesystävänsä kanssa. Syy vieraiden paheksuvilla vilkaisuille löytyy Ninan vatsasta, sillä muuten sirorakenteinen nainen näyttää siltä, että hän olisi viimeisillään raskaana.

Kotiäiti Nina sai harvinaisia komplikaatioita keisarileikkauksesta, jonka seurauksena syntyi hänen neljäs lapsensa, Isla. Aikaa pienokaisen syntymästä on jo puolitoista vuotta, ja aiempien synnytysten jälkeen hän oli aina palautunut entisiin mittoihinsa.

Kohtu täynnä nestettä

Nyt Ninan kohtu on kuitenkin täynnä nestettä, eivätkä lääkärit ole vielä löytäneet tarkkaa syytä asialle, saati hoitoa.

- Kyse on harvinaisesta keisarileikkauksen sivuvaikutuksesta - vatsassani on yhä nesteitä. Se on jättänyt minut näyttämään pysyvästi siltä, että olisin yhdeksännellä kuulla raskaana, Nina kuvailee.

Nainen käyttää yhä raskausvaatteita, ja ihmiset kysyvät häneltä usein vauvan lasketusta ajasta. Nina on kyllästynyt hyväntahtoisiin uteluihin.

"Olen tavallaan ylpeä vauvavatsastani"

Nina on strerilisoinnut itsensä, mutta suuren vatsansa takia hän välillä pelästyy olevansa sittenkin raskaana.

- Tiedän, etten voi saada enempää lapsia, mutta siitä huolimatta ostan raskaustestejä ihan vain varmuuden vuoksi, Nina kertoo.

- Minulla neljä upeaa lasta, joita rakastan, enkä kadu vauvavatsaani, itse asiassa olen tavallaan ylpeä siitä, hän tiivistää.

Pääset katsomaan kuvia Ninasta täältä.

Lue myös: Nuori nainen on "synnyttänyt" sata kertaa elämänsä aikana: "Se ei ole kipua, vaan pahempaa"

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat