Kissat, jotka suunnittelevat omistajansa salamurhaa koottiin galleriaan - nyt saa nauraa

17.03.2014 07:45 - Rea Tallgren

Kissat näyttävät monesti siltä, kuin niillä olisi pahat mielessään. Nyt tällaisia katteja on koottu galleriaa, joka saa nauruhermot kutiamaan.

Kissat ovat monesti lemmikkejä, jotka ovat hyvin itsenäisiä ja kertovat toiminnallaan kaunistelematta, mitä mieltä ovat asioista. Koska kissat saattavat monesti olla arvaamattomia ja lahjomattomia, on niistä liikkunut aikojen saatossa monenlaisia uskomuksia. Edelleen monet kissanomistajat vitsailevat, että heidän kissansa varmasti hautovat heidän murhaamistaan - sen verran erikoisia tapauksia jotkut kateista ovat.

Daily Mail on koonnut galleriaan kuvia kissoista, joiden ulkoisen habituksen perusteella ei olisi mitenkään mahdotonta uskoa, että he juonivat kamalia asioita. Ehkä gallerian hauskin kuva on kissasta, jonka omistaja lukee Mistä tietää, että kissasi suunnittelee murhaamistasi? -kirjaa ja joka samaan aikaan vaanii kisua omistajan takana ilkeän näköisenä.

Galleriaan pääset tästä. Tunnistatko oman karvapallosi gallerian kuvista?

Uutisoimme aiemmin, mitä lemmikki kertoo omistajastaan, ja esimerkiksi kissojen omistajilla oli joitain tiettyjä ominaisuuksia, joita muiden lemmikkien omistajille ei yhtä usein ole. Tuon artikkelin voit lukea tästä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat