Kuva: AOP

Miehellä on puolimetrinen penis - estää työnteon ja seksin harrastamisen

21.01.2017 14:15 - Iiro Myllymäki

Artikkelin kuvat ovat K-18, eivätkä sovi herkille.

Meksikolaisella Roberto Esquivel Cabreralla, 54, on tiettävästi maailman pisin penis. Hänen sukuelimellään on pituutta 48,2 senttimetriä. Penis on myös punnittu, ja painoa sillä on noin 900 grammaa.

Esquivel Cabrera on kertonut haastatteluissa, miten suuri penis muun muassa hankaloittaa hänen liikkumistaan ja tekee työnteon mahdottomaksi. Mies on yrittänyt harrastaa seksiä kaksi kertaa Yhdysvalloissa asuessaan, mutta ensimmäisellä kerralla nainen perääntyi peniksen nähdessään ja toisella kerralla seksikumppania sattui liikaa.

Haluaa Guinnessin ennätystenkirjaan

Esquivel Cabrera on kuitenkin ylpeä suuresta peniksestään. Hän uskoo, että mitä isompi penis on, sitä ”machompi” mies on. Lääkärit ovat suositelleet hänelle peniksen pienennysleikkausta, jotta seksi onnistuisi ja kivut vähenisivät. Mies on kieltäytynyt pienennysleikkauksesta.

- Olen tyytyväinen penikseeni. Tiedän, että kenelläkään muulla ei ole tämän kokoista. Haluaisin päästä Guinnessin ennätystenkirjaan, mutta siellä ei tunnusteta tällaista ennätystä, mies kertoo.

Esquivel Cabrera on tarkoituksella jopa venyttänyt penistään isommaksi, kertoo lääkäri Jesus David Salazar Gonzalez.

- Hän oli pakkomielteinen peniksensä koosta. Hän aloitti venyttämisen teini-ikäisenä. Hän kääri peniksensä kääreisiin, joissa oli painoja, Salazar Gonzalez kertoo.

Toiveissa pornotähden ura

Tällä hetkellä Esquivel Cabrera asuu Meksikossa, mutta toivoo voivansa palata Yhdysvaltoihin ja löytää sieltä ”oikean kokoisen” naisen.

- En ole surullinen, koska Yhdysvalloissa on paljon naisia. Joku heistä on oikean kokoinen minulle. Haluaisin olla pornotähti ja tehdä rahaa.

Koska mies ei kykene työntekoon, hän elää tukien varassa. Hänelle on myönnetty vammaisstatus peniksen koon takia.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Tiesitkö, peniksiä on kahdenlaisia? 12 rehellistä ja yllättävää faktaa peniksestä

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat