Mistä ovesta kulkisit? Kokeile kuvatestiä, joka paljastaa todellisen persoonallisuutesi

04.02.2014 07:45 - Karoliina Kotala

Sosiaalisessa mediassa kiertää ahkerasti testi, jonka luvataan paljastavan todellisen persoonallisuuden. Mistä ovesta sinä kulkisit?

Facebookissa on lähtenyt ahkeraan jakoon kuva, jossa nähdään kymmenen eri ovea. Se, minkä oven testin tekijä valitsee paljastaa testin mukaan paljon todellisesta persoonallisuudesta.

Katso siis kuva kymmenestä ovesta täältä ja valitse suosikkisi.

Sen jälkeen katso alta kuvaus, mitä valitsemasi ovi kertoo luonteestasi.

1. Olet hauska individualisti ja suhtaudut asioihin kevyesti. Pidät huolta muista ja osaat arvostaa elämän pieniä hienouksia, kuuten hyvää ruokaa tai juoksulenkkiä. Rakastat todennäköisesti matkustelua ja uusia kulttuureja. Haluat vain parasta kaikille, mutta muista myös, että sinäkin voit tarvittaessa kääntyä myös muiden puoleen ja kysyä apua.

2. Pidät yksinkertaisista asioista ja rutiineista. Haluat kaiken olevan täydellisesti, mutta toisinaan voi tuntua, että jotain puuttuu. Keskityt kovasti kehittymään ja olet ylpeä työstäsi ja urastasi. Vaikka työssäsi sujuu hyvin, käytä aikaasi myös oman persoonasi työstämiseen ja oikean itsesti löytämiseen. Elämässä on kyse tasapainon löytämisestä ja hienojen muistojen ja kokemusten keräämisestä. Jos sinusta tuntuu, että olet valinnut liian turvallisen tien elämässä, ota riskejä ja saatat yllättyä.

3. Olet omalaatuinen persoona, joka on todella kiinnostunut ihmisistä, jotka koostavat lähipiirisi. Olet lahjakas monessa asiassa ja taiteellinen individualisti, joka osaa ilmaista itseään monin eri tavoin. Saatat unohtua tunneiksi luovan projektin parissa, mutta muista myös, että maailma on ulkona. Mene luontoon ja nauti ympäristöstäsi.

4. Olet vanha sielu ja osaat toisinaan olla hiukan ylidramaattinenkin. Olet erittäin taiteellinen ja haluat ilmaista itseäsi kirjoittamalla, musiikin avulla tai muun taiteen avulla. Voit olla hyvin avoin ja ystävällinen, mutta myös salaperäinen ja yksityisyyttäsi arvostava. Ympärilläsi on usein suojamuuri ja pidät omat ongelmasi ja ajatuksesi itselläsi. Vaikka toisinaan tuntuu, ettei sinua ymmärretä, kannattaa itsensä paljastaa muille, sillä muut ottavat sinusta ilomielin senkin puolen vastaan.

5. Sinulle on erittäin tärkeää kuulua joukkoon ja tuntea olosi tarpeelliseksi. Sinulla on aina menossa jokin projekti ja luovuus ajaa sinua eteenpäin. Kiireellisyytesi vuoksi et kuitenkaan aina osaa kuunnella kehoasi ja toisinaan vain oleminen olisi paras asia jota voit tehdä. Ota aikaa selvittääksesi mitä todella rakastat tehdä ja kokeile uusia asioita.

6. Olet itsevarma henkilö, joka arvostaa yksityiskohtia. Vaikutat muiden silmissä jännittävältä ja tasapainoiselta. Sinulle on tärkeä antaa itsestäsi tietty kuva muille, vaikka kodissasi voi olla täysi sotku. Olet vastakohtien ihminen, joka voikin olla tuhoisaa. Muista hengittää syvään ja rentoutua, elämässä ei ole kyse muiden miellyttämisestä. Maailma ei katsele sinua jatkuvasti, keksity siis siihen mitä juuri sinä todella haluat.

7. Nautit yksinkertaisista asioista ja sinulla on aina tärkeitä asioita tehtävänä. Olet erittäin tunteellinen ja välität muista löytäen aina aikaa muille. Perhe ja ystävät ovat sinulle äärimmäisen tärkeitä ja tekisit heidän eteensä mitä hyvänsä. Muiden asettaminen itsensä edelle tekee kuitenkin elämästä turhan turvallista ja tylsää. Miten voit rikastuttaa juuri omaa elämääsi? Vaikka olisitkin äiti, lapsi, vaimo, työntekijä olet myös ainoa sinä. On täysin hyväksyttävää haluta asioita ja muutoksia vain itsellesi.

8. Olet hauska ja leikkisä, ja ne ominaisuutesi pitävät sinut nuorekkaana. Vaikka olet rento, sinulla on myös heikko itsetunto ja tunnet ahdistusta tietyistä elämäsi osa-alueista. Et ole erityisen järjestelmällinen, mutta et osaa tarttua haasteeseen. Sinun tulee oppia rakastamaan itseäsi ja ilmaisemaan itsesi maailmalle. Ympärilläsi on ihmisiä, jotka osaavat auttaa sinua. Elämä on helpompaa, kun otat vastaan muiden avun.

9. Olet omalaatuinen persoona, joka saa kaiken onnistumaan. Olet erinomainen ongelmanratkaisija, mutta haluat itse elää tasaista elämää. Et tarvi elämääsi kummallisuuksia, vaan pärjäät vähälläkin. Sinua on helppo miellyttää ja teet mielelläsi asioita muiden puolesta. Muista kuitenkin tehdä asioita myös itsellesi ja palkita itseäsi.

10. Rakastat rauhallista, tasaista elämää ja olet luotettava ihminen. Arvostat laatua ja yksityiskohtia, ja pidät huolen siitä, että saat vain parasta. Haluat kaikilla elämäsi osa-alueilla tasaisuutta, mutta sinusta löytyy myös luova puoli. Koet, että ongelmasi kuuluvat vain sinulle, mutta muista, että itsensä avaaminen muille on inhimillistä.

Testin löydät Facebookista täältä.

Lähde: Connection Creative

Kilpailut

Uusimmat