Mitä ihmettä? Nainen laihdutti yli 50 kiloa selfie-dieetillä

23.01.2015 16:45 - Reetta Haverinen

Laihdutusmotivaatiota voi pitää yllä myös muilla tavoin, kuin painonvartijaryhmissä. 35-vuotias Eva Rut Gunnlaugsdottir sai karistettua vartalostaan huimat 50 kiloa, eikä hän tarvinnut tsemppausta valmentajilta, ravintoneuvojilta tai laihdutuspiiriläisiltä.

Islantilainen Eva Rut Gunnlaugsdottir keksi varsin toimivan tavan motivoida itseään lenkkipolulle ja terveellisempien aterioiden pariin. Nainen napsi itsestään selfie-kuvia ja julkaisi otoksensa sosiaalisessa mediassa.

Kahden lapsen äiti kertoo Daily Mailille antamassa haastattelussaan hävenneensä ulkonäköään. Hän ajatteli, että laihdutusprosessin dokumentoiminen ja tulosten tallentaminen motivoisi häntä jatkamaan eteenpäin myös vaikeina päivinä. Gunnlaugsdottir kertookin ensimmäisestä selfie-kuvasta tulleen hänen suurin motivaattorinsa.

- En halunnut näyttää enää siltä naiselta, jonka kuvassa näin, Gunnlaugsdottir toteaa.

Nainen kertoo, että kun suklaa tuntui huutavan hänen nimeään, hänen ei tarvinnut kuin vilkaista selfie-kuvasarjansa ensimmäisiä otoksia, niin herkkuhimot hiljentyivät samantien.

Gunnlaugsdottir kertoo ruokavalionsa koostuneen aiemmin lähinnä pikaruoasta, eineksistä, juustoista ja täytetyistä voileivistä. Myös suklaa, keksit ja muut herkut maistuivat naiselle varsin usein. Gunnlaugsdottir vaihtoi kuitenkin pakastepitsat keittoihin ja karkit vihanneksiin ja hedelmiin. Nainen kertoo myös jättäneensä ruokavaliostaan pois muun muassa vehnän ja sokerin.

Terveellisempi ruokavalio saikin pian vyötärön liikasentit karisemaan. Gunnlaugsdottir sai pudotettua kropastaan noin 50 kiloa selfie-dieettinsä ansiosta. Nainen tuntee olonsa nyt hyvinvoivaksi ja energiseksi.

- Ensimmäisten selfie-kuvien katsominen tuntuu edelleen vaikealta, mutta kun vilkaisen vuoden lopulla otettuja kuvia, oloni paranee kummasti, nainen toteaa.

Laihdutus ei siten tarkoita ihmedieettejä tai kalliita kuntokuureja. Kun motivaatio on hyvä ja päämäärät selvillä, on kilojen karistaminen mahdollista kelle tahansa.

Pääset katsomaan Gunnlaugdottirin kuvia täältä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat