Monesko selfie sinulla onnistuu? Tutkimus selvitti maagisen luvun

20.04.2015 22:45 - Reija Saarinen

Naiset eivät todellakaan tyydy ensimmäiseen kuvaan, ainakaan silloin kun puhutaan selfieistä.

Nykyajan suuri muoti-ilmiö on selfie eli niin sanottu omakuva. Näitä otoksia itsestään räpsivät niin tunnetut julkimot kuin tavalliset kadun tallaajatkin. Mutta kuinka mones kuva sitten päästetään ihmisten katseltavaksi?

Tutkimuksen mukaan nainen ottaa keskimäärin viisi kuvaa ennen kuin on tyytyväinen lopputuloksen. Eli julkaisukelpoinen on yleensä otoksista kuudes. Miehet sen sijaan ovat tyytyväisiä jo neljännen yrityksen kohdalla.

Kaksi kolmesta naisesta kertoi, että he ovat aina jännittyneitä silloin, kun he ottavat kuvaa itsestään. 41 prosenttia sen sijaan ei pitänyt oman kuvan katselusta sosiaalisessa mediassa. Naisista suuri osa oli myös huolissaan siitä, että he siirtävät oman käytöksensä omille lapsilleen.

Millaisia ajatuksia tutkimus sinussa herättää?

Lue myös: Kohota itsetuntoa helposti - naiset paljastavat omat niksinsä

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat