Musta morsiuspuku näyttää kaikessa dramaattisuudessaan upealta

25.11.2014 12:15 - Senni Loikala

Jenni ja Mark Trowbridge juhlivat häitään dramaattisen näköisinä, mitä toivottiin myös vierailta.

Iso osa ihmisistä ei edes harkitse muun väristä morsiuspukua kuin valkoista. Se puolestaan ei edes ollut vaihtoehdoissa yhdysvaltalaiselle Jenni Trowbridgelle, 29. Hän asteli alttarille pikimustassa häämekossa ja tummissa meikeissä.

Eivät naisen ja hänen puolisonsa Markin häät muutenkaan olleet perinteisimmästä päästä. Viktoriaanishenkiset goottihäät olivat saaneet inspiraatiota Game of Thrones -fantasiatelevisiosarjasta.

Vieraita pyydettiin pukeutumaan niin dramaattisesti kuin mahdollista. Hääpari oli vuokrannut menopelikseen ruumisauton. Häiden jatkojen paikkaa oltiin koristeltu haarniskoilla, lipuilla ja keskiaikaisilla aseilla.

- Ne olivat ainoat sen tyyppiset häät, jollaiset meillä voisi olla. Ne heijastelevat meitä, Mark sanoo Daily Star -lehdelle.

Pariskunta tapasi toisensa eräissä toisissa vaihtoehtohäissä, joissa Jenni oli morsiusneitona ja Mark bestmanina.

Pääset katsomaan kuvat hääparista ja vieraista täältä.

Seuraava artikkeli: Itkuvaroitus: Halvaantunut morsian toteutti unelmansa ja käveli alttarille

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat