Myönnä pois: Kaikkien naisten salaiset tavat koottiin listaksi

29.10.2014 17:12 - Susanna Karttunen

Et ole ainoa nainen joka salaa lukuisia noloja tapoja jopa ystäviltään.

On olemassa yllättävän monta noloa tapaa, joita naiset tekevät vaikka eivät sitä helposti myöntäisi. Cosmopolitan kokosi niistä muutaman usealle tutun:

1. Nenän kaivaminen.

2. Facebookissa entisen heilan, tuttujen, parhaan ystävän ja lähes kaikkien kyttääminen.

3. Hallitsemattomat itkukohtaukset yksin ollessa.

4. Tärkeiden keskustelujen harjoitteleminen peilin edessä.

5. Uuden tutun elämästä oppiminen sosiaalisen median avulla ja esittäminen heidät tavatessaan, ettei tiedä näitä asioita.

6. Kuulokkeista tulevan musiikin kääntäminen hiljaisemmalle, kun yrittää salakuunnella keskustelua.

7. Saman asun pitäminen kahtena päivänä peräkkäin, kun tietää, ettei tule tapaamaan samoja ihmisiä.

8. Kymmenien selfieiden ottaminen ennen kuin löytää tarpeeksi hyvän sosiaaliseen mediaan ladattavaksi.

9. Väittäminen kavereille, että on paljon tekemistä, kun haluaa löhöillä kotona ja katsoa televisiota.

10. Kappaleen sanoitusten googlettaminen, jotta voi sen soidessa seuraavan kerran hämmästyttää kaverit taidoillaan.

11. Venyttelemisen esittäminen, kun haluaa tarkastaa haisevatko kainalot.

12. Ihastukselleen suunnatun viestin muokkaaminen lukuisia kertoja ennen sen lähettämistä.

13. Yövalon päälle jättäminen, koska pelkää vieläkin pimeää.

Ymmärrettävästi moni myös esittää kavereille, joiden kanssa lukee seuraavan listan, ettei tee kaikkia kyseisistä asioista.

Aiempaan artikkeliimme on koottu asioita, joita naapurisi tekevät sinulta salaa.

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat