Naista kiellettiin imettämästä morsiuspukuliikkeessä: "Ruiskuttaisit rintamaitoa vaatteille!"

01.06.2015 20:15 - Eeva Rajala

Järkyttynyt nainen väittää, että hänet käskettiin imettämään liikkeestä ulos kadulle.

Brittiläinen Josephine Fenton kertoo saaneensa kylmää kohtelua morsiuspukuliikkeessä. 28-vuotiaan Fentonin mukaan hän ei saanut lupaa imettää seitsenkuukautista vauvaansa, sillä olisi voinut turmella rintamaidoillaan kalliita morsiuspukuja.

Kyseessä oli Jean Jackson Couture -liike Manchesterissa. Nainen kertoo varanneensa ajan ja yrittäneensä soittaa liikkeeseen lukuisia kertoja, mutta kukaan ei vastannut. Viisi minuuttia ennen naisen varattua aikaa hän sai liikkeen myyjän kiinni. Fenton selvitti myyjälle, että hänen täytyy todennäköisesti imettää vauvaansa jossain vaiheessa. Vastaus puhelimen toisessa päässä oli tyrmistyttävä.

- Omistajan äiti kertoi puhelimessa, että minä kuitenkin ruiskuttaisin maitoa vaatteiden päälle, Fenton kertoo Daily Mailin mukaan.

Nainen päätti jättää vauvansa kihlattunsa hoiviin päästäkseen kokeilemaan unelmiensa morsiuspukua. Fenton kertoi liikkeessä myyjälle, että hänen kihlattunsa saattaa saapua paikalle vauvan kanssa, sillä vauva tarvitsee ravintonsa.

- Omistajan äiti käyttäytyi todella töykeästi. Hän kohteli minua kuin minussa olisi jotain vikaa, sillä ylipäänsä imetän vauvaani. Hän sanoi, etten voi imettää vauvaa liikkeessä, ja jos vauva tarvitsee maitoa, minun pitäisi mennä kadulle. Olin shokissa liikkeessä vierailun jälkeen, Fenton kuvailee.

Morsiuspukuliikkeestä kiistetään asia ja kerrotaan, että liikkeessä on nimenomainen odotusalue, missä voi esimerkiksi imettää vauvaa. Liike aikoo myös kysyä oikeudellista neuvoa koskien tyrmistyneitä kommentteja, joita Fenton ja hänen ystävänsä ovat kirjoittaneet liikkeen Facebook-sivuille.


Lue myös: Äiti järkyttyi mennessään Facebookiin - kuva hänestä imettämässä kiersi netissä ilkeän viestin kera

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat