Koskaan ei ole myöhäistä lopettaa tupakointia - lue perustelut
Onko tämä maailman rankinta kaljaa?

Nämä yllättävät syyt saattavat johtaa potkuihin töistä

Ilmiöt | 13.06.2012 20:15 | Samuli Väänänen | Luettu 3477 kertaa
Jokainen puutuu välillä töissä käyntiin, jonka tiimoilta saattaa huomaamattaan alkaa käyttää aikaansa työpaikalla moneen muuhun asiaan, kuin varsinaisiin työtehtäviin. Tämä kuitenkin saattaa vaikuttaa huonolla tavalla työuraan.

Tuore Georgian yliopistossa tehty tutkimus paljastan, että lähes 15 prosenttia työntekijöiden välillä lähetystä mailista koostuu juoruilusta. Vaikka äkkiseltään saattaa olettaa, ettei työkaverin kanssa vitsailu mailin välityksellä ole haitallista, työnantaja ei näin kuitenkaan mieti.

- Jos höpötät työkaverisi kanssa muita kuin työasioita tuntien ajan viikossa, työnantaja katsoo tämän olevan hurjaa ajanhukkaa. Sinun olisi aivan sama juoruta pomosi edessä, kertoo Girl on Top: Your Guide to Turning Dating Rules into Career Success -kirjan kirjoittaja Nicole Williams.

Mutta turhanpäiväinen sähköpostin lähettely ei kuitenkaan ole ainut asia, mikä voi saattaa sinut huonoon valoon esimiehen silmissä. Uraeksperttien mukaan seuraavat normaalit työpaikalla toteutettavat tavat saattavat johtaa pahimmillaan potkuihin tai ainakin estää ylennyksen ja palkankorotuksen saamisen.

Sosiaalisen median käyttö
Facebook on henkilökohtainen asia. Jos käytät paljon aikaa Facebookissa, tuhlaat paljon aikaa lorvimiseen. Jos kirjoitat statukseesi jotain riskialtista, jaat seksistisen vitsin tai vahingossa ilmoitat sijaintisi FourSquare-sovelluksessa silloin kun sinun pitäisi olla kotona sairaana, käyttäydyt nolosti ja saatat mokata pahemman kerran.

Yhteisöpalvelut ovat kuin tosi-tv. Ihmiset unohtavat helposti, että lähes kaikki sinne kirjoitettavat asiat ovat julkisia. Parhaassa tapauksessa huolettomasta Facebookin käytöstä ei koidu mitään seurauksia, mutta huonoimmassa tapauksessa pilaat koko urasi.

Pitkät lounaat
Ylipitkät lounastauot voivat kostautua. Pahin töissä tehtävä varkaus on työajan varastaminen. Varastat työnantajaltasi, kun olet luvatta poissa. Se voi johtaa erottamiseen.

On toki hyvä vaihtaa maisemaa hetkiseksi lounaalle mennessä, mutta työnantajan silmissä usein parasta on, mikäli syöt työpöytäsi ääressä. Tällöin olet paikalla, mikäli pomollasi on sinulle asiaa. Kannattaa muuten myös muistaa, että lounastauko on useissa työpaikoissa ainut sovelias hetki käyttää aikaa henkilökohtaisten asioiden hoitoon.

Sähköpostin välityksellä juoruilu
Kannattaa muistaa, että juoruilua sisältävä sähköposti voi levitä helposti koko työyhteisöön, tai voit lähettää sen vahingossa väärälle henkilölle.
Kasvokkain juoruilu ei ole hyvä juttu, ja se on vielä pahempaa, kun sen tekee sähköpostin välityksellä.

Hyvä sääntö onkin: jos et kehtaisi sanoa asiaa pomosi edessä, älä kirjoita sitä myöskään mailiin.

Henkilökohtaisten puheluiden soittaminen
Henkilökohtaisten puheluiden soittaminen ei ole hyvä juttu, eri toten jos työskentelet avokonttorissa. Kun puhut henkilökohtaisia asioita, paljastat muille asioita, jotka eivät heille kuulu.

Puhelinkeskustelut ovat kaiken pahan alku ja juuri. Kun kailotat kovaan ääneen asioitasi puhelimessa, se ärsyttää takuuvarmasti muita. Mene siis puhumaan muualle tai pyydä ystäviäsi ottamaan yhteyttä vaikkapa tekstiviestillä.

Lähde: Men's Health


Kommentit

Luetuimmat

Ilmiöt Uusimmat Suosituimmat nyt 24h viikko
Lataa lisää
Lataa lisää