Cracked-sivusto listasi viisi huhuttua Olympia-salaisuutta, joita kaiken kansan ei haluta tietävän siloitellun, puhtoisen ja urheiluhenkisen kuvan antamiseksi.
1. Olympiakylässä harrastetaan jatkuvasti seksiä.
Olympiakisaajat asuvat niin sanotussa Olympiakylässä, jossa kisaajat harrastavat aktiivisesti seksiä. Vuonna 2010 kisaajille toimitettiin 100 000 kondomia, mutta ne loppuivat kesken. Tänä vuonna kisoihin on toimitettu 150 000 kondomia.
2. Isäntäkaupungista tulee kisojen ajaksi poliisivaltio.
Kaikkea Olympialaisiin liittyvää seurataan ja vartioidaan Lontoossa nyt tarkasti. Turvallisuustekijöiden lisäksi isäntäkaupunki saa kisojen ajaksi lisäoikeuksia, kuten pidättää oikeudet kaikkeen Olympialaisiin liittyvään mainontaan. Jos siis käytät tuotteissasi tai mainonnassa vaikkapa sanoja Lontoo tai Olympialaiset voit saada osaksesi 30 000 dollarin sakot.
3. Isäntäkaupunki vie kisojen takia koko maan vararikkoon.
Kunnia saada järjestää Olympialaiset ei tule isäntäkaupungille, tai edes järjestäjämaalle ilmaiseksi, päinvastoin. Kreikka toiminee hyvänä esimerkkinä. Kreikan budjetti vuoden 2004 kisoihin oli 4,5 miljardia euroa, mutta todellisuudessa budjetti tuplaantui nopeasti. Loppujen lopuksi kisojen kulut olivat 5 prosenttia koko maan bruttokansantuotteesta, eikä nyt kahdeksan vuoden jälkeenkään maa ole toipunut taloudellisesti.
4. Olympialaisten isännöintioikeudet ostetaan.
Olympiakomitea tutustuu mahdollisiin isäntäkaupunkivaihtoehtoihin hyvissä ajoin ennen päätöksentekoa ja tarkkailee kaupungin urheilutilojen, kuljetusmahdollisuuksien ja majoitusmahdollisuuksien lisäksi myös kaupungin yleistä ilmapiiriä ja "urheiluhenkeä". Esimerkiksi Pariirista evättiin mahdollisuus järjestää vuoden 2012 kisat siksi, että komitean ollessa tekemässä tarkastustaan kaupungissa oli yleislakko. Kisojen ostamisella kuitenkin tarkoitetaan hurjia summia, jotka käytetään Olympiakomitean voiteluun vierailujen aikana. Esimerkiksi neljän turhan yrityksen jälkeen Salt Lake City lahjoi komiteaa yli miljoonan dollarin arvosta käteisellä, lahjoilla ja lomamatkoilla.
5. Köyhät ja huono-osaiset toimitetaan pois näkyviltä.
Olympialaiset tuovat mukanaan tarpeen lisärakentamiselle, ja yleensä uutta rakennetaan sinne, missä asuvat kaupungin köyhimmät ihmiset. Esimerkiksi vuonna 1996 30 000 atlantalaista sijoitettiin kodeistaan muualle kisojen vuoksi. Vuonna 1988 720 000 siirrettiin kisojen vuoksi kodeistaan Soulissa. Kodittomat taas koottiin majoitettavaksi yhteen suureen tilaan, pois ihmisten silmistä.
Lähde: Cracked













