Kuva: Fotolia

"Oksensin pomon vaimon päälle" - ihmiset jakavat pahimmat mokansa firman bileistä

04.12.2016 17:15 - Iiro Myllymäki

Pikkujoulukausi on meneillään, joten kannattaa ottaa varoittavat esimerkit haltuun firman bileissä tehdyistä mokista.

Yhdysvaltalainen talk show -isäntä Jimmy Fallon on kunnostautunut suosittujen hashtagien, eli aihetunnisteiden, kehittelijänä. Hän on aiemmin saanut ihmiset jakamaan internetissä kertomuksia omien perheidensä outouksista, opettajien oudoista edesottamuksista ja omista typeristä lausahduksista.

Nyt Fallon on pyytänyt ihmisiä jakamaan kokemuksiaan pahimmista firman bileissä tehdyistä mokista. Monet lähtivät kertomaan kokemuksiaan hashtagilla #OfficePartyFail. Tässä muutama parhaista twiiteistä:

"Olin todella humalassa ja oksensin pomon vaimon päälle. Tai luulen, että se oli pomon vaimo, en edes työskennellyt siellä."

"Pomoni tilasi kaksi pizzaa 15 työntekijälle, sitten söi toisen niistä kokonaan itse."

"Pomoni oli innoissaan, että pääsimme tapaamaan hänen uuden tyttöystävän. Selvisi, että hän tapaili minun eksääni, jonka olin tuonut juhliin edellisenä vuonna..."

"Päätin olla menemättä  juhliin. Kaikki työkaverini saivat 300 dollarin lahjakortit ja minä vahingossa mursin varpaani, kun se osui sohvanjalkaan."

"Meillä oli isot firman bileet, mutta kukaan ei ollut kutsunut pomoa. Hän sattui juhliin paikalle ja tuli todella vihaiseksi."

"Voitin palkinnon rumimmasta jouluvillapaidasta. En tiennyt, että meillä oli tuollainen kilpailu."

Alla olevalta videolta näet Jimmy Fallonin lukevan muutamia omia suosikkejaan ihmisten jakamista mokista:

Lue myös: Onko pikkujoulukausi vielä edessä? Lue parhaimmat meikkivinkit juhlia varten

Lähde: Bored Panda

Kilpailut

Uusimmat