Raha ei tuo onnea - pahimmillaan tekee elämästä kurjempaa

17.04.2015 10:45 - Eeva Rajala

Tutkijat selvittivät, miten raha vaikuttaa ihmisen onnellisuuteen ja kannattaako suurista rahasummista edes unelmoida.

Espanjalaistutkimuksessa tarkkailtiin 415 koehenkilöä ja selvisi, että mitä enemmän henkilöllä oli mahdollisuuksia esimerkiksi matkustaa, sitä vähemmän hän nautti matkoistaan. Tutkija Elizabeth Dunnin mukaan samanlaisia tuloksia saatiin ruoan kohdalla. Mitä useammin ihminen söi kalliissa ravintoloissa, sitä vähemmän hän nautiskeli ruoasta kodin lähellä olevassa pikkuravintolassa.

Suurin nautinto yksinkertaisista asioista

Tutkijan mukaan tätä selittää osittain se, että ihminen nauttii sellaisista asioista, joita on niukasti. Mitä enemmän ihminen kerää asioita - olkoon ne sitten matkoja, laukkuja, kelloja tai muita - sitä vähemmän ihminen arvostaa yksittäisiä asioita, tavaroita tai kokemuksia.

Vaikka ihmiselle aina kelpaisi suurempi palkka, palkankorotuksen saaminen ei välttämättä näy onnellisuuden kasvuna. Tutkijoiden mukaan todellisuus on kuitenkin se, että ihminen saa suurinta mielihyvää elämän yksinkertaisista nautinnoista.

Monet kuitenkin ajattelevat, että yksinkertaiset nautinnot ja kokemukset ovat tylsiä verrattuna epätavallisiin ja erikoislaatuisiin asioihin.

Parhaat muistot paljastavat totuuden

- Ihmiset aina ajattelevat, että jos olisi enemmän rahaa, he olisivat onnellisempia, tohtori Michael Norton kertoo Men's Health -lehdelle.

Nortonin mukaan totuus on kuitenkin se, että jos ihmisellä on katto päänsä päällä ja hän saa perustarpeensa tyydytetyksi, ihminen ei kaipaa paljoakaan lisää.

Nortonin mukaan ihmisten pitäisi ajatella, millaiset muistot ja tapahtumat ovat jääneet heille parhaiten mieleen. Tämän jälkeen kannattaa verrata, kuinka monessa muistossa on mukana luksusta ja kuinka monessa on mukana naurua ihmisen rakastamien ystävien kanssa? Norton arvelee, ettei monessakaan lempimuistossa ole rahalla ollut roolia.

Tutkija Dunn kertoo, että aidon onnellisuuden salaisuus löytyy sosiaalisista suhteista, joihin rahan ei pitäisi saada vaikuttaa.

Lue myös: Sentissä on miljoonan alku - 20 helppoa tapaa laittaa rahaa säästöön

Lähde: Men's Health

Kilpailut

Uusimmat