Kuva: Fotolia

Saavatko naiset ikinä aitoja orgasmeja kuvauksissa? Suomalainen pornotähti vastaa

23.07.2016 18:15 - Rea Tallgren

Nainen huutaa, heittelehtii ja puree huuliaan. Monesti pornoelokuvien orgasmit ovat dramaattisuudessaan todella epäuskottavia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki niistä olisivat feikattuja.

Satu Söderström on tehnyt pornoa jo 19 vuotta. Hänen mukaansa naisilla on kaikki mahdollisuudet saada aitoja orgasmeja kuvauksissa.

- Itse olen voittanut palkinnonkin parhaasta orgasmista Belgiassa järjestetyssä alan gaalassa. Se tosin vähän nolotti minua, koska ajattelin, että ei hemmetti, kun se on aito! Söderström nauraa Voice.fi:n haastattelussa. 

Toisaalta orgasmi pitää pystyä myös feikkaamaan – ja mielellään mahdollisimman uskottavasti.

- Olen itse saanut paljon kehuja yhdestä kohtauksesta, jossa esitän saavani anaaliorgasmin. Siinä pätkässä minua pantiin kahteen reikään.

Söderström kertoo olevansa sen verran pienikokoinen, että kahteen reikään ottaminen on lähes sula mahdottomuus.

- Otimme sitten vaan lyhyen pätkän, jossa minua oikeasti pantiin molempiin reikiin ja loput kuvattiin niin, että lähinnä minun kasvojani näytettiin. Siinä minä olin, nelinkontin pöydällä, miehen nylkyttivät minua takaapäin vehkeet jeesusteipillä reisiin kiinnitettynä ja minä feikkasin saavani aivan mahtavan anaaliorgasmin.

Satu Söderström (kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Voiko pornon tekemisestä oikeasti nauttia? Suomalainen pornotähti vastaa

Kilpailut

Uusimmat