Sairastuitko kesken kesäloman? Näin saat siirrettyä lomaa

29.06.2015 17:45 - Rea Tallgren

Moni suomalainen odottaa kesälomaa kuin kuuta nousevaa. Mutta entä jos loman pilaa yllättävä sairastuminen tai tapaturma? Kannattaa muistaa, että lomaa on oikeus siirtää sellaiseen ajankohtaan, että sairaus ei varjosta sitä.

Sairastumisen tai loukkaantumisen yllättäessä vuosiloma voidaan keskeyttää ja siirtää myöhempään ajankohtaan, jolloin siitä pystyy aidosti nauttimaan.

Palvelualojen ammattiliiton sivuilla kerrotaan, että loma siirtoon oikeuttaa esimerkiksi synnytyksen, tapaturman tai sairauden vuoksi työkyvyttömänä oleminen - eli toisin sanoen työntekijä on niin huonossa kunnossa, ettei olisi kykenevä käymään töissä eikä täten voi nauttia lomastakaan täysin rinnoin.

Myös leikkaukset oikeuttavat loman siirtoon:

"Työntekijällä on pyynnöstään oikeus loman tai sen osan siirtämiseen myös silloin, jos tiedetään että työntekijä joutuu lomansa aikana sellaiseen sairaanhoitoon tai vastaavaan hoitoon, jonka aikana hän on työkyvytön. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi leikkaushoito, jolle sovitaan etukäteen aika", sivuilla kerrotaan.

Vuosiloman vaihtaminen sairauslomaksi edellyttää työtekijältä aktiivisuutta. Työntekijän tulee olla mahdollisimman pian vahingon tapahtuessa tai sairauden alettua työnantajaansa yhteydessä ja pyydettävä vuosiloman tai sen osan keskeytystä.

Työntekijällä on oikeus saada vuosiloma siirrettyä jo ensimmäisestä sairauspäivästä lukien. Työntekijän tulee myös pystyä esittämään luotettava selvitys työkyvyttömyydestään, jos työnantaja sitä pyytää. Usein tällainen dokumentti on siis lääkärintodistus.


Lue myös: 20 asiaa, jotka kuuluvat jokaisen suomalaisen naisen suveen - halusit tai et!

Lähteet: Ilmarinen ja PAM

Kilpailut

Uusimmat