Seksikäs sometähti inhosi kurvejaan ja villejä kiharoitaan - luotsaa nyt tärkeää kampanjaa

24.11.2016 18:30 - Senni Loikala

Shelah Marie kertoo, miten hän oppi rakastamaan itseään. Nyt hän haluaa auttaa myös muita hyväksymään itsensä.

Reilu puolitoista vuotta sitten amerikkalainen sometähti Shelah Marie teki jotakin, mikä pelotti häntä valtavasti - hän julkaisi Instagramissa itsestään vuosien varrelta bikinikuvakollaasin, josta näkyi hänen painonnousunsa.

Kyseessä oli Marielle suuri asia, koska hän oli ollut erittäin epävarma itsestään.

- Kärsin omien epävarmuuksieni kanssa. Ajattelin aina, että olen liian kurvikas ja hiukseni ovat liian suuret, Marie kertoo NBC6-kanavalle.

Kuvan julkaisusta seurasi helpotus. Marie ymmärsi, että muutkin naiset kävivät läpi samanlaisia asioita kehonsa kanssa.

- Todella monet naiset etsivät sähköpostiosoitteeni käsiinsä ja kirjoittivat minulle viestejä, joissa he kiittivät minua ja kertoivat olevansa iloisia julkaistuani kyseisen kuvan ja että se oli auttanut myös heitä hyväksymään itsensä.

Katso alta kuva, joka auttoi Marieta hyväksymään itsensä.

Sittemmin myös näyttelijän töitä tekevä Marie on perustanut ”Curvy, curly, conscious” -somekampanjan eli vapaasti suomennettuna kampanjan nimi on ”Kurvikkaat, kiharaiset ja itsevarmat.” Marie järjestää aiheen tiimoilta myös jooga -ja mediataatiotapahtumia, joissa hän puhuu itsensä hyväksymisestä.

- Opetan erityisesti naisille, miten ihminen pystyy olemaan onnellinen sekä sisäisesti että näyttää sen ulospäin, Marie tuumaa.

- Tahdoin lopettaa piileskelyn. Olin koko elämäni yrittänyt pysyä piilossa.

Katso alta valokuvia kurvien puolesta kampanjoivasta sometähdestä.

Lue myös: Kurvit kuntoon – 5 keinoa muodokkaan vartalon kauniiseen korostamiseen

Lue myös: Tunnetko olevasi erilainen kuin muut? Tarkasta, onko ajatus mennyt liian pitkälle

Lue myös: 20 asiaa, jotka nostavat naisten itsetuntoa eniten

Lähde: NBC6 Miami

Kilpailut

Uusimmat