Kuva: Fotolia
Suomalaiset salaavat surunsa – surututkija kertoo miksi
Suomalaiset salaavat surunsa – surututkija kertoo miksi
Filosofian tohtori ja surututkija Mari Pulkkinen sanoo, että suomalaiset salaavat surunsa hyvin usein. Taustalla saattaa hänen mukaan olla surevaksi paljastumisen pelko.
- Moni myös pelkää, että kanssaihmiset päästävät suustaan sammakoita, jotka sitten tuntuisivat todella pahalta. Osa taas vierastaa surussa rypemistä ja pelkää, että muut alkaisivat itkeä mukana, eivätkä he halua sitä.
Suomessa on Pulkkisen mukaan todella paljon ihmisiä, jotka ovat yksin surunsa kanssa.
- On kahdenlaista yksinäisyyttä. On absoluuttista yksinäisyyttä, jolloin elämässä ei ole ketään, kenelle puhua ylipäätään. Se on surusta riippumatonta, yksinäisyyttä joka on, oli surua tai ei. Sitten on surusta riippuvaista yksinäisyyttä, eli niitä, jotka kokevat olevansa yksin surussaan, vaikka he kertovat, että heillä on vaikkapa paljon ystäviä. Ei pystytä tai haluta päästää ketään niin lähelle. Koetaan, että ainoa, jonka voisi päästää tarpeeksi lähelle, on se, jonka on menettänyt.
"Suru koetaan häiriötilana"
Välillä kohtaamistilanne saattaa tuntua vaikeammalta sille, joka kohtaa surevan kuin surevalle itselleen.
- Ei tiedetä, mitä pitäisi tehdä ja mitä pitäisi sanoa. Se on vaikea tilanne, Pulkkinen selittää.
Hän toivoisi myös surevien tiedostavan tämän parhaansa mukaan. Pulkkisen mukaan surevan kohtaamisessa kannattaa muistaa muutama seikka.
- Ei pitäisi ottaa kantaa toisen surun mittakaavaan. Ei ole hyväksi yrittää mitätöidä toisen menetystä sanomalla vaikka, että kuolleellahan oli jo ikää eikä lohduttaa sitä kautta, että vähätellään menetyksen määrää.
- En myöskään ottaisi kantaa surun kestoon. Sata vuotta sitten Sigmund Freud lanseerasi käsitteen ”surutyö” ja sitä me ahkerasti edelleen viljelemme. Sittemmin surusta onkin ajateltu, että se on ikään kuin tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä yli, työ, joka pitää tehdä. Ajatellaan, että se alkaa jostain ja päättyy johonkin.
Osa surevista kuitenkin kokee, että se työ ei tule koskaan päätökseensä.
- Jos vaikka sanotaan, että vuoden päästä olosi helpottaa, se voidaan kokea hoputtamisena.
Syy hoputtamisen taustalla on usein rakkaudellinen; ei haluta nähdä, kun läheinen kärsii.
Menetys voi tuoda myös iloa
Surevien voi olla vaikea puhua siitä, että he ovat myös kiitollisia.
- Surun rinnalla voi olla vahvoina tunteina myös helpotus, kiitollisuus ja jopa ilo. Läheisten voi olla todella vaikea suhtautua siihen. Se voi olla vaikeaa myös sureville itselleen.
Pulkkisen mukaan kyseiset asiat jätetään helposti sanomatta.
- Silloin ihminen ja hänen kokemuksensa jäävät helposti näkemättä kokonaisuudessaan. Hän saattaa tuntea jäävänsä yksin surunsa kanssa.
Sosiaalinen media on tuonut uuden ulottuvuuden suruun reagoimiseen.
- Ajattelen, että meille suomalaisille, joille sanallinen myötätunnon osoittaminen voi olla vaikeaa, on se, että saa vaikkapa sydämen postaamisella Facebookissa osoitettua, että ottaa osaa, on tärkeää ja hyvä tapa. Silloin saattaa olla helpompi vaikka halata seuraavalla kerralla.
Surevat harvoin haluavat kuulla korulauseita.
- Monelle heistä riittäisi se, että toinen tekisi tiettäväksi, että hän tietää surevan kokeneen menetyksen. Jo pelkkä käsi olkapäälle, halaus ja lause ”Hei, mä kuulin”, riittää.
Mari Pulkkinen on tutkinut surua jo vuosien ajan ja myös väitellyt aiheesta. (kuva: Samu Pirinen)
Lue myös: 7 asiaa, joita juuri läheisensä menettäneelle ihmiselle ei kannata sanoa
