Suomalaismiehen juoksulenkillä kovat seuraukset: Satelliittikuvat johtivat syyteharkintaan

20.03.2014 10:30 - Heli Thoren

Suomalainen mies juoksi tammikuussa iltalenkin Helsinki-Vantaan lentokentän maisemissa. Eilen hän sai oudon puhelun poliisilta.

Radio Cityn haastattelema suomalaismies päätti viettää perjantai-iltaansa muutama viikko sitten juoksulenkillä. Mies katsoi kartasta itselleen reilun parinkymmenen kilometrin mittaisen matkan. Kun mies lähti juoksemaan ja tarkkaili gps-kellostaan reittiä, kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan.

- Kun käännyin kellon ohjeen mukaan pienelle hiekkatielle, tulikin aita vastaan. En päässyt eteenpäin, eikä liki kahdenkymmenen asteen pakkasessa tuntunut siltä, että käännyn takaisin, lenkillä ollut mies muistelee.

Siinä vaiheessa, kun aita pysäytti matkan, mies oli juossut jo 17 kilometriä. Hän tiesi, ettei jaksaisi juosta enää saman verran takaisin, kun reittiä piti olla enää vain noin seitsemän kilometriä jäljellä.

Niinpä mies teki kohtalokkaan päätöksen.

- Hyppäsin aidan yli. Juoksin noin 500 metriä ja hyppäsin seuraavan aidan yli. Näin pääsin jatkamaan reittini loppuun, hän selittää.

Lenkin jälkeen hän latasi lenkin tiedot Movescount-nimiseen palveluun. Mies nimesi lenkin Helsinki-Vantaa high jacking -nimellä.

Pari kuukautta lenkin jälkeen, eilen mies sai hätkähdyttävän puhelun: häntä pyydettiin poliisikuulusteluihin. Poliisi näytti satellittikuvista kuvia miehestä lenkillään. He kertoivat, että mies oli ylittänyt lenkillään aidat, jotka rajasivat lentokentän alueen. Tämä oli herättänyt poliisin epäilykset.

- Kuulusteluissa käytiin läpi, että olin juossut neljän minuutin ajan lentokentän alueella. He kysyivät myös, miksi juoksin lenkkini kovimman minuuttivauhdin juuri lentokentän maalla.

Nyt miestä epäilläänkin ilmailulain rikkomisesta.

Tällä hetkellä Trafi eli Liikenteen turvallisuusvirasto miettii omaa kantaansa tapauksen poikkeuksellisuuden takia. Aika näyttää, kuinka kohtalokkaaksi iltalenkki suomalaismiehen kohdalla muodostuu.

Kilpailut

Uusimmat