Tee tästä vuodesta parempi pienillä teoilla - 10 kokeilemisen arvoista seikkaa

28.01.2015 13:15 - Reija Saarinen

Elämästä saa paljon irti, kun uskaltaa kokeilla rohkeasti kaikkea uutta.  

Uusi vuosi tuo mukanaan haasteita ja toiveita. Onneksi jokainen voi omalta osaltaan myös vaikuttaa siihen, miltä elämä tuntuu. Alla muutamia vinkkejä, joiden avulla jokaisesta päivästä voi saada vielä hieman enemmän irti.

1. Kuntoile

Aloita esimerkiksi jokin uusi harrastus tai aloita se unohtunut aktiviteetti uudelleen.

2. Tee hyväntekeväisyyttä

Hyväntekeväisyys on oiva tapa saada hyvä mieli. Kokeile siis hyvän tekemistä jossain järjestössä tai tee pieniä tekoja lähelläsi oleville, kuten naapurille.

3. Käytä värejä

Kokeile rohkeasti uusia värejä pukeutumisessa. Pienikin väripilkku asussa saa aikaan hyvää mieltä.

4. Lue enemmän

Lukeminen avartaa mailmankatsomusta. Tartu siis tänä vuonna entistä useammin kirjaan tai lehteen.

5. Syö terveellisemmin

Panosta tänä vuonna terveelliseen ruokaan. Nauti paljon hedelmiä ja vihanneksia.

6. Käy keikoilla

Keikoilla käyminen kannattaa aina. Se kun on oiva tapa kuunnella omaa lempibändiä. Se myös auttaa löytämään uusia helmiä levyhyllyyn.

7. Hanki viherkasveja

Kotia voi sisustaa helposti ja halvalla viherkasvien avulla. Hanki siis kotiin kukka tai pari ja anna niiden kauneuden rauhoittaa mielesi.

8. Ole tekemättä mitään

Aina silloin tällöin on hyvä vain olla. Kaiken muun unohtaminen tasaisin väliajoin pitää pään kunnossa. Pyri siis myös rentoihin hetkiin.

9. Itke

Itkeminen puhdistaa ilmaa ja juuri siksi kannattaa aina itkeä jos itkettää.

10. Leivo

Leipominen on oiva tapa rentoutua. Kokeile siis rohkeasti tänä vuonna jotain uutta reseptiä ja tarjoa sitä rakkaimmillesi.

Turhiin asiohin ei aikaansa kannata tuhlata. Listan vältettävistä ajatuksista löydät täältä.

Lähde: Body And Soul

Kilpailut

Uusimmat