11-vuotias koulukikusattu tyttö tutustui internetin keskustelupalstalla kahteen kolmekymppiseen naiseen, joille tyttö alkoi uskoutua ja kertoa muun muassa hankalista kotioloistaan.
Kun kolmikko oli tuntenut jokusen vuoden, naiset ehdottivat, että tyttö muuttaisi heille asumaan.
Asialle saatiin sosiaaliviranomaisten siunaus ja tuolloin 15-vuotias tyttö muutti naisten kotiin.
Lue myös: Virtsaa pulloissa ja roskia lattialla – somekansa järkyttyi naisen sotkuisesta huoneesta
Lue myös: Kuitin mukana tuli avunpyyntö – mies jumittui pankkiautomaatin sisälle
Kolmikon kanssa samassa taloudessa asui myös naisten omia lapsia sekä kotieläimiä.
Alussa perheen arki sujui, mutta työkyvyttömien naisten hankittua kesyrottalauman tilanne alkoi huonontua.
Tyttö joutui hoitamaan sekä rotat että kotiaskareet, naiset eivät niihin osallistuneet.
Lukiota käyneen tytön päivät olivat hyvin raskaita, sillä hänen oli koulunsa ohessa hoidettava taloudenpito. Taukojen mahdollisuutta ei aina ollut lainkaan, eikä aikaa esimerkiksi kotiläksyjen tekemiselle juuri jäänyt.
Naiset eivät aina sallineet tytön edes nukkua ilman erillistä lupaa. Toisinaan tämä joutui tekemään kotitöitä aamyöhön saakka.
Jossakin vaiheessa naiset kielsivät tyttöä menemästä kouluun.
Lue myös: Selfie meni pieleen – turisti hajotti 126 vuotta vanhan patsaan
Naiset hankkivat yhä lisää rottia tytön hoidettavaksi.
Näännyttävän työtaakan lisäksi naiset käyttivät tyttöä hyväkseen myös taloudellisesti. He käyttivät tytön pankkitilillä olleita rahoja ja huijasivat tämän lainaamaan heille rahaa.
Tytön yhteydenpitoa tämän biologiseen perheeseen niin ikään rajoitettiin. Tytön käskettiin katkaisemaan ystävyyssuhteensa ja naiset käskivät omia lapsiaan vahtimaan tyttöä koulussa, ettei tämä pitäisi yhteyttä ystäviensä kanssa.
Tyttö pelkäsi alistajiaan niin, ettei uskaltanut muuttaa pois ennen kuin täytettyään 20 vuotta. Hän kärsi muutettuaan voimakkaista psyykkisistä oireista.
Naiset tuomittiin vuonna 2024 vuoden ja seitsemän kuukauden ehdollisiin vanheksrangaistuksiin ihmiskaupasta, törkeästä kavalluksesta sekä törkeästä petoksesta.
Syyttäjä valitti tuomiosta ja vaati kaksikolle rangaistusta törkeästä ihmiskaupasta. Helsingin hovioikeus oli samaa mieltä ja tuomitsi naiset törkeästä ihmiskaupasta, törkeästä petoksesta sekä törkeästä kavalluksesta vankeuteen kolmeksi vuodeksi.