Yllättävä uutinen: Kuu onkin hieman litteä – kuin sitruuna!

31.07.2014 09:06 - Eeva Rajala

Tiedemiehet ovat vasta nyt saaneet selville Kuun todellisen muodon.

Kaukaa ja kuvista katsottuna Kuu näyttää pyöreältä. Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan Kuu on hieman litteä, ja siinä on pieni pullistuma.

- Se on kuin sitruuna ekvatoriaalisella pullistumalla, sanoo planeettoihin erikoistunut tiedemies Ian Garrick-Bethell Kalifornian yliopistosta.

Garrick-Bethell vertaa Kuuta myös vesi-ilmapalloon, joka litistyy hieman, kun sitä pyörittää. Kuun tarkkaa muotoa on ollut vaikea määrittää muun muassa suurten kraattereiden vuoksi. Kuun mitoista ja historiasta on liikkunut myös ristiriitaista tietoa.

Kuun toisella puolella havaitun pienen pullistuman uskotaan syntyneen aikoja sitten, silloin kun Kuu vielä pyöri, mutta hidastui ja samalla liikkui Maasta poispäin. Garrick-Bethell kertoo, että tämä kaikki selviää matematiikan avulla.

Lähde: NY Times

Kilpailut

Uusimmat