The Rasmuksen Lauria jännittää fanikohtaamiset


Musiikki |  2009-11-18 14:15:53 |  Petra Kiiski |  Luettu 888 kertaa


Share
 0    0    0  
Share Share

The Rasmuksen keulahahmo Lauri Ylönen vieraili tänään Voicen Heräämössä kertomassa muun muassa minkälaisia faneja yhtyeellä on nykypäivänä. Rohkeimmat fanit löytyvät artistin mukaan Etelä-Amerikasta.

The Rasmuksen solisti Lauri Ylönen kertoi Voicen Heräämössä bändillä olevan paljon etelä-amerikkalaisia faneja, joista tunnollisimmat tapaukset laittautuvat joskus idolinsa näköisiksi.

- Pistin vähän aikaa sitten tukan valkoiseksi, niin sellainen meksikolainen poika, joka matkii kaiken mitä teen, värjäsi myös hiuksensa. Sillä on tietenkin todella tumma tukka, joten se oli joutunut valkaisemaan lettinsä joku 20 kertaa, Ylönen naureskeli Heräämössä.

Laulaja kehui etelä-amerikkalaisia fanejaan rohkeiksi ja avoimiksi. Ulkomaiset fanit tulevat miehen mukaan juttelemaan bändille helpommin, vaikka eivät osaisi kieltäkään. Ylönen myönsi jännittävänsä joskus fanikohtaamisia enemmän, kuin fanit itse.

- Monesti se tilanne on jännittävä molemmin puolin. En mäkään tunne niitä tyyppejä ja sit ne tavallaan kuvittelee tuntevansa jonkin verran mua.

 

Samasta aiheesta:

The Rasmuksen tämän illan koulukeikalla on erityinen merkitys
Musiikki | 2009-11-23
Näin The Rasmuksen Lauri aikoo erottua Linnan juhlissa
Viihde | 2009-11-18
The Rasmus lopettaa keikkailun kokoelmalevyn myötä
Musiikki | 2009-11-18
The Rasmuksen Lauri huomenna Heräämössä
Heräämö | 2009-11-17
Samat artistit saavat mätkyjä ja palautuksia vuodesta toiseen - jotkut eivät koskaan opi?
Viihde | 2009-11-03


Share
 0    0    0  
Share Share
 
Share Share Share Share



jurpo | 22:28 - 18.11.2009 | Arvosana: +0

Ois ehkä kannattanut Kiisken Petran oikoluetuttaa otsikko äidinkielen opettajalla..
 
ilmoita asiaton kommentti
En pidä
Pidän
pienempi | suurempi


busy

Hillitty suosikkinäyttelijä esiintyy paljastavissa kuvissa - katso!
Viihde | 2010-02-08 | Heli Kuitunen
 
Tämän halpalentoyhtiön lennoilla saa Starbucksin kahvia
Viihde | 2010-02-08 | Iida Korhonen
 
Brittibändi perui keikkansa - basisti putosi puusta
Viihde | 2010-02-08 | Heli Kuitunen
 
Tutkimus: Näin kauan seksin tulisi kestää
Viihde | 2010-02-08 | Iida Korhonen
 
Jenkkitähti herää aamu-kolmelta laittautuakseen miestään varten
Viihde | 2010-02-08 | Heli Kuitunen
 
Suosittu konepoppoo tekee 'paluun'
Musiikki | 2010-02-08 | Heli Kuitunen
 
Julkkiksilla jättisormusvillitys - katso kuvat!
Viihde | 2010-02-08 | Heli Kuitunen
 
Twilight-tähti pelkäsi seksikohtauksia huippunäyttelijän kanssa
Viihde | 2010-02-08 | Heli Kuitunen
 
Euroviisut kiinnostavat edelleen – liput myytiin loppuun minuuteissa
Musiikki | 2010-02-08 | Iida Korhonen
 
Kitaristi jättää Paramoren kiertueen väliin
Musiikki | 2010-02-08 | Iida Korhonen
 
Matkaoppaat-Terhi järkyttyi turistin kuolemasta
Viihde | 2010-02-08 | Sarianne Tähtivaara
 
Robert Pattinson kumoaa Spider-Man-huhut
Viihde | 2010-02-08 | Katariina Näreaho
 
Missi-Viivi muutti yhteen Petskunsa kanssa
Viihde | 2010-02-08 | Sarianne Tähtivaara
 
Eduskunta muisti Halmetta sittenkin
Viihde | 2010-02-08 | Iida Korhonen
 
Baywatch-kaunotar on edelleen tyrmäävässä kunnossa – katso!
Viihde | 2010-02-08 | Sarianne Tähtivaara
 
Näinkö Britney Spears laulaa oikeasti?
Musiikki | 2010-02-08 | Heli Kuitunen
 
Kansa närkästyi X Factor -kilpailun huonosta tasosta
Viihde | 2010-02-08 | Tuukka Toivanen
 
Kuorosodassa Salkkari-näyttelijä ja liuta tosi-tv-tähtiä
Musiikki | 2010-02-08 | Sarianne Tähtivaara
 
Gmail-käyttäjä, älä sorru tähän huijaukseen
Viihde | 2010-02-08 | Iida Korhonen
 
Viisi bloggaajaa lähtee suomalaiselta muotiblogisivustolta
Viihde | 2010-02-08 | Jussi Mäntysaari