Näin The Rasmuksen Lauri aikoo erottua Linnan juhlissa


Viihde |  2009-11-18 11:05:29 |  Petra Kiiski |  Luettu 1469 kertaa


Share
 0    0    0  
Share Share

Tämän vuoden kutsut Linnan juhliin ovat taas kolahtaneet postilaatikkoihin ja tällä kertaa kutsun Itsenäisyyspäivän rientoihin sai muun muassa PMMP:n Paula Vesala. Naisen mukana juhlistamaan lähtee myös avopuoliso Lauri Ylönen, joka aikoo erottua juhlissa pienellä yksityiskohdalla.

The Rasmuksen solisti Lauri Ylönen vieraili tänä aamuna Voicen Heräämössä ja pohdiskeli muun muassa asustustaan tuleviin Linnan juhliin. Mies kertoi sonnustautuvansa melko perinteiseen pukuun.

- Voisin ehkä laittaa jotkut hauskat kengät, koska olen vähän friikahtanut kenkiin. Ehkä se on tämmöistä kolmenkympin äijäilyä, sellaiset spittarit jalkaan, laulaja naureskeli Heräämössä.

Ylöselle Linnan juhlat ovat jo entuudestaan tuttu tapahtuma, joten miehen ei tarvitse enää jännittää niin paljon presidentin kohtaamista. Laulaja muisteli kättelyjonoon pääsemisen odottelun olevan piinaavaa.

- Siellä eteisessä hikoillaan, kuin karsinassa ja joku järjestelee ihmisiä, kuin karjaa. Siitä on jotenkin glamour kaukana, mutta sitten kun olet siinä jonossa, niin alkaa vatsanpohjaa kutkuttamaan, Ylönen kuvaili.

 

Samasta aiheesta:

The Rasmuksen tämän illan koulukeikalla on erityinen merkitys
Musiikki | 2009-11-23
The Rasmuksen Lauria jännittää fanikohtaamiset
Musiikki | 2009-11-18
The Rasmus lopettaa keikkailun kokoelmalevyn myötä
Musiikki | 2009-11-18
The Rasmuksen Lauri huomenna Heräämössä
Heräämö | 2009-11-17
Samat artistit saavat mätkyjä ja palautuksia vuodesta toiseen - jotkut eivät koskaan opi?
Viihde | 2009-11-03


Share
 0    0    0  
Share Share
 
Share Share Share Share



pienempi | suurempi


busy

Salovaara sai tarpeekseen eduskunnasta
Viihde | 2010-02-09 | Iida Korhonen
 
Haluatko kuvasi pois Googlen katunäkymästä - näin se onnistuu!
Viihde | 2010-02-09 | Petra Kiiski
 
Neumann eroaa vaimostaan
Viihde | 2010-02-09 | Sarianne Tähtivaara
 
Näin lihavana Lily Allen näkee itsensä, katso
Viihde | 2010-02-09 | Sarianne Tähtivaara
 
Naisen jalalle roiskui kahvia - haastoi McDonaldsin oikeuteen
Viihde | 2010-02-09 | Tuukka Toivanen
 
Lady Gagan kasvot dollarin seteliin?
Viihde | 2010-02-09 | Heli Kuitunen
 
Mitä? Maailman kaunein nainen joutuu turvautumaan käsistunttiin! Katso kuvat!
Viihde | 2010-02-09 | Eeva Rajala
 
X Factor -tuomari Renne pahoitti mielensä - kiistää vihjailut uusnatsismista
Viihde | 2010-02-09 | Sarianne Tähtivaara
 
Muuttumisleikki kotikonstein - näin teet sen!
Viihde | 2010-02-09 | Petra Kiiski
 
Helping Haiti -single jättimenestys
Musiikki | 2010-02-09 | Tuukka Toivanen
 
Tappajahaista suunnitellaan 3D-uusintaversiota!
Viihde | 2010-02-09 | Jussi Mäntysaari
 
J-Lo ja Twilight-tähti urheilemassa Miamin kuumalla hiekalla
Viihde | 2010-02-09 | Tuukka Toivanen
 
Matti ja Mervi eroavat sittenkin - avioero vireillä
Viihde | 2010-02-09 | Sarianne Tähtivaara
 
Mormonimiehellä 239 lastenlasta – katso perhepotretti
Viihde | 2010-02-09 | Katariina Näreaho
 
Vau, Jennifer Lopez muotoja nuolevassa esiintymisasussa – katso kuvat!
Viihde | 2010-02-09 | Sarianne Tähtivaara
 
Tarjolla puoli tuntia Alicia Keysin energistä lavakarismaa!
Musiikki | 2010-02-09 | Eeva Rajala
 
Nämä asiat paljastuivat Michael Jacksonin ruumiinavausraportissa
Viihde | 2010-02-09 | Tuukka Toivanen
 
Harrastivat seksiä usean biisin ajan - heitettiin pois jenkkibändin keikalta!
Musiikki | 2010-02-09 | Eeva Rajala
 
Suomalaisrokkari napsii päihteiden sijasta pähkinöitä
Viihde | 2010-02-09 | Katariina Näreaho
 
Googlen kartoissa avautui koko Suomen katunäkymä - katso oletko mukana!
Viihde | 2010-02-09 | Jussi Mäntysaari