Susanna Laine laulaa Aikakoneen kanssaMusiikki | 2009-02-05 23:15:57 | Iida Korhonen | Luettu 1327 kertaa
Aikakone-yhtye aloitti Suomen kiertueensa torstaina. Yhtyeen kanssa lavalla Helsingin Apollossa nähtiin torstaina myös juontajana ja mallina tunnettu Susanna Laine. Susanna Laine tunnetaan mm. Voicen radion ja television puolelta juontajana. Hän siirtyy Voicelta radioasema Iskelmän juontajaksi tässä kuussa. Laine kertoi Voicen Musiikkiuutisille torstaina ennen keikkaa, että laulukeikka Aikakoneen kanssa jännittää häntä suunnattomasti. "TV-esiintymiseen verrattuna asteikolla yhdestä kymmeneen jännittää kymmenen ja puoli. TV-työtä kun tekee, siinä on niin omalla maaperällä. Tämä on minulle niin uusi asia, niin se tuntuu oudolta." Aikakoneen Maki Kolehmainen pyysi Lainetta mukaan Aikakokeen kiertueelle ja aluksi Laine luuli kysymyksen olevan vitsi. Kolehmainen oli kuitenkin tosissaan ja Laine suostui lähtemään mukaan kiertueelle. Susanna tuuraakin Aikakoneessa äitiyslomalla olevaa Veraa. Ensimmäinen keikka tuli lyhyellä varoitusajalla ja Laine kertoi jännittävänsä muistaako kappaleiden sanat.
Uusi täysin pimeä treffiohjelma suomalaisille Viihde | 2010-01-12 Susanna Laine valitsee Miss-Suomi voittajakolmikkonsa Viihde | 2010-01-07 Vappu Pimiä: Jotkut miehet lähestyvät väärin motiivein Viihde | 2009-12-31 Susanna Laine siirtyy juontamaan Iskelmään Viihde | 2009-02-04 Susanna Laine: ”Pääasia, että on mies!” Viihde | 2008-11-13 |
|
|