Mediamyynti Iskelmä | Radio 957 | Radio Sata | Radio Jyväskylä | Radio Mega | Radio City | SBS

Web Awards: tieto leviää, lobbaus alkoi!
WebAwards  |  2009-12-01 10:45:08  |  Johannes Saukko

Voicen Web Awards käynnistyi eilen ehdokasasettelun alkamisella, ja esivalittujen kategorioiden julkaisulla. Kuten toivoinkin, ainakin jotkut tahot ottivat heti asiakseen aloittaa lobbauksen.

Teemme Web Awardsia ensimmistä kertaa, joten on jännä seurata, miten tällainen kisa otetaan vastaan. Arvailla on voinut jo kuukausien ajan, kun olemme kilpailua suunnitelleet, mutta vasta nyt asian näkee oikeasti. Toivomus on ollut, että saisimme ihmiset ja tekijät isosti mukaan jo ekalla kerralla, ja pystyisimme siten luomaan Web Awardseista vuosittaisen perinteen. Mutta ne haaveet ovat pitkällä tulevaisuudessa ;)

Homma starttasi eilen kuitenkin hienosti, sillä ehdokkaita lähetettiin kymmeniä, ja lobbaus ainakin yhdellä verkkosivulla lähti toden teolla käyntiin. Juorut.com on viihdeisivusto, jota ehdotettiin heti vuoden nettiuutispalveluksi, samalla kun lobbaus itse sivustolla alkoi. Tsekkaa sivuston kirjoitus ja perustelut heidän valinnalleen tästä (Juorut.com). Olin positiivisesti yllättynyt,että voimakas lobbaus alkoi heti.

Hyvä meno. Nyt on aika muidenkin, muun muassa blogien, herätä hehkumaan kisaa. Tervetuloa mukaan!

T: Johannes

P.S: ja ehdokkaita saa lähettää Web Awardsin sivulla. Lopulliset kategoriat ja ehdokkaat julkaistaan 21.12.2009



Share
 3    0    0  
Share Share
 
Share Share Share Share


pienempi | suurempi


busy








Web Awards käynnistyi, tästä on kyse
2009-11-30 12:35 | Johannes Saukko