Kuva: Jael, Appelsiineja ja hunajaa / Fotolia

Raikas jälkiruoka, joka sopii kaikkien ruokavalioon - ohessa resepti

06.02.2017 20:15 - Senni Loikala

Ruokabloggaajan resepti -juttusarjassa Suomen etevimmät kotikeittiöiden bloggaavat konkarit suosittelevat yhtä omaa herkkureseptiään.

Nyt on aika valmistaa raikasta jälkiruokaherkkua! Appelsiineja ja hunajaa -blogin kirjoittaja Jael opastaa, miten onnistut hurmaamaan kaikki sitruksisella jälkkärillä.

Aurinkoinen tapiokavanukas

Tarvitset:

1½ pieniä tapiokahelmiä (löytyy etnisistä kaupoista, esimerkiksi täältä)

1 dl mitä tahansa kasvismaitoa

2 dl kermaista kookosmaitoa

2 dl appelsiinimehua

1,5 rkl sitruunamehua

2½ dl ruokosokeria

appelsiinin kuoriraastetta

ripaus vaniljaa (uutetta tai tangosta)

kuivattua appelsiinikuorta koristeeksi (halutessasi myös kermavaahtoa tai kookoskermaa)

(kuva: Jael )

Ohjeet:

1) Laita tapiokahelmet paisumaan vähintään puoleksi tunniksi kasvismaitoon. Kaada seos sen jälkeen kattilaan, ja lisää kookosmaito, appelsiinin kuoriraaste, sokeri, vanilja ja appelsiini- sekä sitruunamehu.

2) Keitä seosta keskilämmöllä kiehumispisteeseen koko ajan sekoitellen. Kun seos alkaa kiehua ja saostua, alenna lämpöä ja keitä vanukasta, kunnes tapiokahelmet ovat muuttuneet läpikuultaviksi.

3) Anna jäähtyä hetken,  ja kaada vanukasta  tarjoiluastioihin, ennen kuin se ehtii kunnolla jähmettyä.

4) Jäähdytä jääkaapissa kunnes vanukkaat ovat täysin kylmiä. Voit lisätä päälle kuivattua appelsiinikuorta, tai esimerkiksi kookoskermaa tai kermavaahtoa. Sitten vanukkaat ovat valmiita nautittaviksi!

Kenelle tämä herkku sopii, Jael?

"Tämä on vegaaninen, laktoositon, gluteeniton jälkiruoka, joten se maistuu kaikille. Itse pidän erittäin paljon sitrushedelmistä, ja tässä jälkiruoassa niiden maku tulee todella hyvin esille."

Kuinka helppoa jälkiruoka on valmistaa asteikolla 1-5?

"Omasta mielestäni kyseessä on melko helppotekoinen jälkiruoka, mutta sanoisin että se on vaikeusasteikossa numero kaksi."

Inspiroidu lisää ruoanlaitosta Appelsiineja ja hunajaa -blogissa!

Lue myös: Resepti: Tuorejuustolla päällystetyt porkkanaleivokset

Lue myös: Maailman nopein kana-tomaattipasta - katso video ja resepti

Kilpailut

Uusimmat