Kuva: Fotolia

Isän kirjoitus koskettaa: "Kolme sanaa, joita en ikinä anna lapseni sanoa"

09.03.2017 13:15 - Rea Tallgren / rea.tallgren@bauermedia.fi

Koskettava kirjoitus pohtii, kuinka suuri merkitys lapsen itselleen sanomilla sanoilla voi olla.

Amerikkalainen isä kirjoittaa Huffington Post -lehdessä tottuneensa siihen, että lapsilla menee välillä hermot. Suuttumusta voi purkaa myös vihaisin lausein. Isän mukaan hän on jopa tottunut siihen, että silloin tällöin lapset voivat sanoa vihaavansa häntä. 

"Sen ymmärrän. Se on yksi osa-alue isänä olemisessa, ja se on hyväksyttävä", isä kirjoittaa. 

Sen sijaan on olemassa kolme sellaista sanaa, joita hän ei halua antaa lapsensa koskaan sanoa. 

"Katsoin, kun poikani leikki tekemällään paperilennokilla. Yhtäkkiä lennokki lensi seinään ja hajosi. Poikani naama venähti. Hän sanoi hiljaisella äänellä: "Minä vihaan itseäni". Ja sitä lausetta en halua hänen suustaan kuulla", isä kirjoittaa. 

"Kun lapsi sanoo vihaavansa minua, hän unohtaa sen muutamassa minuutissa. Mutta itseviha on paljon myrkyllisempi tunne, ja noihin kolmeen sanaan saattaa alkaa uskoa, jos niitä sanoo liian usein."

Hän kertoo olleensa itse lapsena hyvin epävarma. 

"Se vaikutti myös aikuisuuteen, enkä uskaltanut tehdä tai tavoitella sellaisia asioita, joista haaveilin. Nyt aikuisena olen hämmästynyt siitä, millaisia kaikkia kykyjä minulla on, ja mihin kaikkeen pystyn."

Niinpä hän oli välittömästi sanonut pojalleen, ettei enää ikinä haluaisi kuulla hänen sanovan noita kolmea sanaa. 

"Vaikka kyseessä on vain kolme pientä sanaa, voi niistä tulla helposti osa sisäistä dialogia ja lapsi saattaa alkaa uskoa niihin. Minä haluan kasvattaa lapseni käymään sellaista sisäistä keskustelua, joka tekee hänestä vahvemman."

Lue myös: Taapero sai raivokohtauksen ravintolassa - isän teksti ärsyyntyneille asiakkaille leviää

Lue myös: Perheenäidin helvetti muistuttaa, miksi lasten netinkäyttöä täytyy valvoa

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat