Kuva: Fotolia

Haluatko saada viikonloppusi tuntumaan pidemmiltä? Nerokas kikka auttaa

28.05.2017 18:15 - Iiro Myllymäki

Uusien asioiden kokeileminen on avain pitkän tuntuiseen viikonloppuun.

Käykö sinulle aina niin, että kun maanantaina muistelet mennyttä viikonloppua, se tuntuu olleen aivan liian lyhyt? Näin käy varmasti todella monelle. On kuitenkin yksi keino, jolla viikonloput saa tuntumaan pidemmiltä.

Avain tähän on uusien asioiden kokeileminen. The Cut -sivuston haastattelema neuropsykologi ja Stanfordin yliopiston professori David Eagleman kertoo, että lapsuutemme kesiä muistellessamme tuntuu siltä, kuin ne olisivat kestäneet todella pitkään. Tämä johtuu pitkälti siitä, että lapsina moni kokemamme asia oli meille uutta ja näistä uusista kokemuksista jäi paljon muistoja. Kun näihin muistoihin palaa, tuntuu siltä, että kesät olisivat olleet todella pitkiä.

Samalla periaatteella viikonlopuista voi saada aikuisiällä pitkän tuntuisia. Eagleman kertoo, että uusien kokemusten täyttämät viikonloput tuntuvat sillä hetkellä menevän nopeasti ohi, mutta kun niitä muistelee jälkikäteen, tuntuu siltä kuin ne olisivat kestäneet pitkään.

Hänen mukaansa kannattaa kokeilla vaikka jotain uutta harrastusta, jotta viikonlopusta saa pidemmän ja merkityksellisemmän tuntuisen. Saman vaikutuksen saa myös pienemmällä rutiinien rikkomisella. Voit esimerkiksi mennä tutustumaan uusiin naapurustoihin asuinalueellasi, kokeilla uusia baareja tai mennä viettämään aikaa puistoon, jossa et ole ennen käynyt.

Ensi viikonloppuna kannattaa siis rohkeasti rikkoa rutiineja, jotta maanantaina tuntuu siltä, että viikonloppu olisi kestänyt kauemmin kuin se todellisuudessa kestikään.

Lue myös: Vietätkö kultasi kanssa kaikki illat sohvalla? 24 muuta ideaa ajankäytölle

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat