Kuva: Shutterstock

Jäätelön teko ei vaadi jäätelökonetta - kokeile helppoa reseptiä!

17.02.2019 11:15 - Karoliina Kotala

Jäätelö syntyy vaivattomasti kotona ja on raikas ja maistuva herkku.

Itse tehty jäätelö on raikas valinta herkuksi eikä se vaadi edes jäätelökonetta. Valmista jäätelö edellisenä iltana ja anna sen tekeytyä yön yli pakkasessa. Itse tehty jäätelö maistuu perheen pienimmillekin ja jokainen voi lisätä joukkoon haluamansa lisukkeet. Alla helppo ohje:

Kotijäätelö

2 dl turkkilaista jogurttia

1 iso tölkki kondensoitua makeutettua maitoa

1 sitruunan kuori

2 dl vispikermaa

1. Sekoita keskenään jogurtti ja maito kulhossa.

2. Pese sitruuna ja raasta kuori. Lisää jogurtin joukkoon.

3. Puolita sitruuna ja purista toisen puolikkaan mehu seoksen joukkoon. Sekoita hyvin.

4. Vaahdota kerma vaahdoksi toisessa kulhossa ja lisää kermavaahto varovasti nostellen seoksen joukkoon. Älä kuitenkaan vatkaa tai sekoita kovasti.

5. Kaada seos astiaan ja anna olla pakkasessa yön yli.

6. Tarjoile jäätelö vaikkapa suklaakastikkeen, marjojen tai hillon kera.

Lue myös: Vähähiilihydraattinen pitsapohja yllättää helppoudellaan - kokeile 1 raaka-aineen reseptiä

Kilpailut

Uusimmat