Kuva: Shutterstock

Onko helpompaa nähty? Värjää kananmunat upeiksi katseenvangitsijoiksi kotoa löytyvillä ainesosilla

19.04.2019 15:15 - Katariina Auvinen

Tätä voi tehdä vaikka koko perheen kesken. Mustikoilla ja kurkumalla saat esimerkiksi upean sävyn kananmuniin.

Monen pääsiäiseen kuuluvat suklaamunat, mutta voit piristää joko aamiaiskananmunien ilmettä tai vastaavasti tehdä pöydän katseenvangitsijan näppärällä sekä nopealla keinolla. Kananmunat saavat nimittäin upean värin luonnollisilla raaka-aineilla. 

Tarvitset vain esimerkiksi mustikkaa, punajuuria, kahvia, kurkumaa tai vaikkapa vihreää teetä. Ruoka-aineiden oma väri antaa osviittaa siitä, minkä värisiä kananmunia on mahdollista odottaa. Pienenä vinkkinä, että värjäystä varten on syytä varata valkokuorisia kananmunia. 

Tarvitset;

Valkokuoria kananmunia
Punajuuria tuoreet tai säilykkeet käyvät 
Pakastemustikkaa
Kurkumaa
Pieniä muovipusseja

Violetti

Violetti väri syntyy mustikasta. Murskaa pakastemustikat niin, että niistä vapautuu kunnolla mehua muovipussiin ja annan niiden sulaa sen jälkeen rauhassa. Sen jälkeen laita jäähtynyt kananmuna pussiin ja pyörittele mustikoita niin, että se peittää kananmunan. Mitä kauemmin annat kananmunan olla pussissa likoamassa, sen tummempi väri syntyy. 

Vaaleanpunainen

Vaaleanpunainen sävy syntyy punajuuresta. Jos sinulla on säilykepunajuuria, upota kananmuna punajuuren liemeen. Anna liota ainakin tunnin verran. Nosta kananmuna välillä pois ja anna kuivahtaa. 

Jos sen sijaan kaapista löytyy tuoreita punajuuria, käytä värjäämiseen vihanneksen kuori. Sivele punajuuren kuorella kananmunaa, jolloin väri tarttuu sen pintaan. Anna kuivahtaa välillä ja jatka. Kuorella pystyt määrittelemään hieman, haluatko esimerkiksi kananmunan pintaan marmorikuviota. 

Keltainen 

Kurkuman kaunis ja keltainen väri tarttuu myös kananmunaan. Voit laittaa esimerkiksi kananmunien keitinveteen jo kurkumaa niin, että vesi muuttuu kauniin keltaiseksi. Toinen vaihtoehto on, että sekoitat muovipussissa kurkumajauhetta veteen, jotta saat juoksevaa tahnaa. Sen jälkeen laita kananmuna muovipussiin ja anna sen liota siellä noin vartin verran. 

Hennon vihreän tai ruskean sävyjä saat esimerkiksi liottamalla kananmunaa vihreässä teessä tai kahvissa. Kokeile rohkeasti jää- ja kuivakaapista löytyviä ainesosia. Myös punakaali ja keltasipuli antavat upeat sävyt! 

Myös pinaatti antaa vihertävän sävyn kananmunille. (kuva: Shutterstock )

Kokeile rohkeasti erilaisia luonnollisia ruoka-aineita. (kuva: Shutterstock )

Jos kaapista löytyy punaviiniä, se antaa myös upean sävyn kananmunille. (kuva: Shutterstock )

Lue myös: Vuoden hienoimmat pääsiäismunat? Kaksi suomalaisopettajaa maalasi legendaariset levynkannet muniin

Lue myös: Päiväkotilasten suklaamunat varastettiin Helsingissä - Lauri näki surullisen tekstin ja reagoi

Kilpailut

Uusimmat