Terveellinen ja trendikäs viherpirtelö puhdistaa ja täyttää - katso helppo resepti

28.05.2013 14:15 - Heli Thoren

Viherpirtelön voi tehdä oman maun mukaan vain vihanneksista tai keosta hedelmiä.

Maailma hurahti viherpirtelöihin, ja Suomi on seurannut perässä. Puoli kiloa kasviksia päivässä kuuluu sääntö, ja surauttamalla viherpirtelön onnistuu kuittaamaan vähintään ison osan tuosta määrästä.

Vaikka ruokalautasellasi olisi paljon salaattia, viherpirtelön valmistaminen kannattaa silti. Kun kasvikset ja salaattin surautetaan blenderillä tai sauvasekoittimella pieneksi, keho pystyy käyttämään ravintoaineet paremmin hyödyksi.

Monet pyrkivät myös puhdistamaan kehoaan erilaisin detox-kuurein, ja viherpirtelön kerrotaan toimivan myös puhdistavana herkkuna.

Lounas pillillä

Viherpirtelö riittää täyttäväksi lounaaksi vielä paremmin silloin, jos lisäät pirtelön joukkoon esimerkiksi pehmeäksi liotettuja pähkinöitä. Myös ruokaisa avokado ja hedelmien lisääminen pirtelöön pitää nälän loitolla perusvihreää paremmin.



Viherpirtelö

kahdelle


1 ruukku salaattia

1 dl tuoretta pinaattia

1/4 kurkku

puolikas avokado

1 kiivi

1 omena

1 limen mehu

vettä, jotta saat oikean koostumuksen

(jos haluat pirtelöstä ruokaisamman, voit lisätä joukkoon desin luonnonjogurttia)

1. Sekoita kaikki aineosat ja soseuta sauvasekoittimella tai blenderillä. Lisää vettä sen verran, että pirtelöstä tulee sopivaa.

2. Jos haluat lisää makeutta, voit kokeilla lisätä hanaveden sijaan kookosvettä tai maustettua vichyä.

Kilpailut

Uusimmat