Jäikö joulusta laatikoita yli? Leivo helpolla ohjeella rieskoja

29.12.2014 09:14 - Heli Thoren

Joulun jämälaatikoista syntyy ihana ja mehevä leipä.

Rieska joululaatikoista

5 dl porkkana-, lanttu tai perunalaatikkoa

3 dl vehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

3 dl maitoa

1 tl suolaa

2 rkl voita taikinaan


1. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. Taikina saa jäädä löysäksi.

2. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille lastalla tai veitsellä. Noin sentin paksuudelta taikinaa on sopivasti. Pistele pintaan reikiä haarukalla. 

3. Paista rieskaa uunissa 220 asteessa noin puolen tunnin ajan, kunnes rieska on saanut kauniin värin pintaansa. Nauti rieska lämpimänä voin kera.

Kilpailut

Uusimmat