Asiantuntija Ylelle: Älä pakota lasta reippaaksi - pelko on luonnollista

25.08.2014 09:38 - Rea Tallgren

Hämeenlinnan kaupungin perheneuvolan johtava psykologi Sirpa Seppänen kertoo Ylelle, että lapsesta ei kannata yrittää tehdä reipasta väkisin. Pienin askelin ja lasta kuunnellen lopputulos on hänen mukaansa paljon parempi.

Monessa perheessä lapset harjoittelevat esimerkiksi yksin olemista koulun jälkeen juuri tällä hetkellä. Ensimmäiset kerrat ovat usein vaikeimmat ja lasta saattaakin jännittää ja pelottaa yksin kotona oleminen.

Hämeenlinnan kaupungin perheneuvolan johtava psykologi Sirpa Seppänen muistuttaa Ylen haastattelussa, että vanhempien tulisi yrittää jaksaa ymmärtää lastensa pelkoa.

- Pelko on todellinen tunne. Se pitää ottaa todesta eikä sitä pidä kieltää eikä vähätellä, lapsi pelkää jos hän pelkää. Jo se on hienoa, että hän soittaa ja kertoo pelkäävänsä. Sen jälkeen voidaan ruveta miettimään, mistä se pelko lähti - kuuluiko joku risahdus näkyikö joku valo ja mikä se sitten oikeasti olisi voinut olla.

Seppäsen mukaan on tärkeää, että vanhempi ei pakota lastaan olemaan reipas, vaan sen sijaan auttaa häntä ymmärtämään, että pelkojen aihe ei ole todellinen.

- Pieniä aikoja ja pikkuhiljaa. Jos ääni kotona helpottaa voi laittaa musiikkia tai radion tai television päälle. Myös kaverin kanssa voi olla helpompaa tai sitten voi yrittää hyödyntää vanhaa kunnon naapuriapua, Seppänen vinkkaa Ylelle.

Lasta kannattaa totuttaa esimerkiksi yksinoloon rauhassa ja pieniä hetkiä kerrallaan. Seppäsen mukaan todella paljon pelkäävää lastaa ei myöskään pitäisi jättää yksin.

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat