Haluatko lapsille pitkäksi aikaa tekemistä? Tee jännittäviä lelujääpaloja

06.07.2015 14:45 - Eeva Rajala

Jos vanhemmat haluavat hellepäivänä nautiskella edes hetken auringonotosta kotipihan rauhassa, voi lapset laittaa ratkomaan jääpalamysteeriä.

What's Up Moms -sivuston videolla esitellään yhteensä kolme vinkkiä, miten jäätä voi käyttää hyväksi lasten kesäleikeissä. Yksi vinkki on jäädyttää esimerkiksi vesiväreillä värjättyä vettä kerroksittain. 

Apuna voi käyttää esimerkiksi kymmenen litran ämpäriä tai pienempää astiaa, joka mahtuu pakastimeen tai pakkaseen. Pohjalle voi asettaa ensin muutaman pakastuksen ja veden kestävän muovilelun, jonka päälle kaadetaan esimerkiksi 10 - 20 senttiä vettä. Tämän jälkeen laitetaan astia pakkaseen.

Kun vesi on jäätynyt, voidaan tehdä uusi ja erivärinen lelu- ja vesikerros. Muista kaataa jäätyneelle pinnalle mahdollisimman kylmää vettä. Muuten jo jäätynyt vesi halkeilee alla.

Kun ämpäri tai muu astia on täysi, kannattaa se jättää pakkaseen yön yli. Seuraavana päivänä lapsilla on pähkäiltävää, miten saada lelut ulos jäästä. Leikki saattaa kasvattaa myös lasten kärsivällisyyttä. Katso tämän ja parin muun jääleikin ohjeet alla olevasta videosta:


Lue myös: Loihdi lasten iloksi jättimäisiä saippuakuplia - katso helppo ohje

Kilpailut

Uusimmat