Ilmavaivoja voi välttää yksinkertaisin keinoin - lue vinkit

19.02.2013 15:15 - Rea Tallgren

Ilmavaivat häiritsevät lukemattomia ihmisiä, mutta niitä voi myös vähentää pienen ja yksinkertaisin teoin. 

- Älä juo nesteitä samalla kun syöt. Nielemisen mukana elimistöön pääsee aina jonkin verran ilmaa, mutta määrä lisääntyy jos nielet ruuan aikana vielä vettäkin. Säästä nesteiden nauttiminen ruokailun lopettamiseen. 

- Älä hotki ruokaasi. Älä syö kävellessäsi tai seisoen. Jokaisen aterian pitäisi kestää noin 20 minuuttia, jotta ruoka tulisi pureskeltua huolella. 

- Peräti 71 prosenttia juoksemista tai muuta rankkaa urheilua harrastavista henkilöistä kärsii ilmavaivoista. Ilmaa päätyy elimistöön liikaa, kun ihminen on hengästynyt. Tällaiset ilmavaivat ovat onneksi sarjassaan vaarattomimpia. 

- Sipuli ja marjat aiheuttavat ilmavaivoja, kuten myös omenat, maissi ja sienet. Mikäli siis kärsit jatkuvista ilmavaivoista, vähennä ainakin näitä aineita ruokavaliostasi. Myöskin appelsiinimehu, viini ja olut saattavat aiheuttaa ilmavaivoja, kuten myös juuston liiallinen syöminen. 

- Stressaaminenkin saa aikaan ilmavaivoja ja sitä muistuttavia vatsakipuja. Kokonaisvaltainen hyvinvointi kun lähtee liikkeelle siitä, että myös henkisesti on hyvä olla. 

Lue kokonainen lista ilmavaivojen aiheuttajista tästä!

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat