Kodissa yhteisessä käytössä oleviin laitteisiin kertyy usein runsaasti bakteereita ja taudinaiheuttajia. Tämä ei liene kenellekään yllätys, mutta moni ei silti välttämättä tule ajatelleeksi, että kaukosäädin on usein yksi kodin likaisimmista esineistä.
Siivousyritys Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo uskoo, että suurin osa suomalaisista ei osaa sanoa, koska on itse viimeksi kaukosäätimen puhdistanut. Alastalon mukaan kaukosäädin olisi hyvä puhdistaa viikoittain. Näin voi välttää flunssan, norovirusten ja muiden tautien leviämisen.
– Kodin siivouksessa keskitytään usein näkyvästi likaisiin kohteisiin, kuten lattioihin ja tasoihin. Todelliset bakteeripesäkkeet ovat kuitenkin usein esineitä, jotka eivät näytä likaisilta, mutta joita kosketaan jatkuvasti. Kaukosäätimen pyyhkiminen kerran viikossa ja sairastelukauden aikana useamminkin voi ehkäistä koko perheen sairastumista, Alastalo sanoo tiedotteessa.
Parhaiten kaukosäätimen puhdistus onnistuu kostealla siivousliinalla sekä vanupuikolla, jonka avulla pääsee käsiksi myös pieniin väleihin. Kaukosäätimen voi myös desinfioida pyyhkimällä sen talouspaperilla ja tipalla käsidesiä.
Lue myös: Vedätkö vessanpöntön aina kansi auki? Ei kannattaisi, sillä totuus on ällöttävä
Alastalo muistuttaa, että patterit tulee aina poistaa laitteesta ennen puhdistuksen aloittamista ja antaa laitteen kuivahtaa kunnolla ennen niiden takaisin laittoa.
Kaukosäätimen lisäksi säännöllinen puhdistus kannattaa tehdä myös tietokoneen näppäimistölle, hiirelle ja pelikonsoleille sekä valokatkaisijoille, kahvoille ja kodinkoneiden nupeille.
Lue myös: Miten tiskiharja kannattaa pestä? Katso asiantuntijan vinkit
– Tiheästäkään käsienpesusta ei juuri ole hyötyä, jos päivittäin koskettavat esineet jäävät puhdistamatta, Alastalo toteaa.
Lähde: Koti puhtaaksi