Päihitä sekasotku ja tee kodistasi viihtyisä – 10 hyvää vinkkiä

03.03.2015 12:45 - Eeva Rajala

Koti on paikka, johon vaivihkaa kerääntyy jos jonkinlaista tavaraa niin, ettei rauhasta ja viihtyvyydestä ole enää merkkiäkään näkyvissä.

Ruuhkavuosia elävää perheenäitiä tai -isää ei välttämättä kiinnosta viikon kestävä suursiivous, joskin se tekisi varmasti hyvää asunnolle. Good Housekeeping -lehti on listannut sisustussuunnittelijoiden, ammattiorganisoijien ja kotiäitien kanssa kymmenen vinkkiä, joilla saa kotiin lisää viihtyvyyttä ja tilaa hengittää.

1) Yksinkertaista eteinen

Mikäli haluat asuntoosi tai taloosi enemmän rauhaa ja viihtyvyyttä, tyhjennä eteinen kaikesta turhasta, ja eteiseen jäävät tavarat kannattaa järjestää järkevästi. Sisustussuunnittelija Keita Turnerin mukaan esimerkiksi kuravaatteille ja sateenvarjoille kannattaa olla valmiina paikka, jottei eteisestä tule heti tukkoisen näköistä. Eteiseen kannattaa varata selvä tila myös tulevalle postille sekä avaimille. Tarkasta myös, onko asunnossasi tarpeeksi tilaa takeille, huiveille ja lakeille, vai jäävätkö ne vain lojumaan epämääräisesti johonkin odottaen seuraavaa ulkoiluhetkeä.

2) Päihitä lasten kaaos nokkeluudella

Monessa lapsiperheessä lasten aiheuttama "kaaos" on arkipäivää. Sisustussuunnittelija Laurie Haefele tietää hyvän vinkin, millä saa ainakin osaksi kaaoksen aisoihin. Jos perheen lapsi on suuri taiteilija, joka suttaa seiniä tasaisin väliajoin, kannattaa olohuoneeseen tai muuhun sopivaan huoneeseen asentaa seinälle lapsen korkeudelle taulu, mihin lapsi voi piirtää halutessaan. Lapsi oppii, että joissakin kohdissa saa olla vapaa taiteilija ja muut seinät jätetään rauhaan.

3) Hanki tavarakärry

Monesti pöydät ja sohvat voivat olla täynnä papereita, kuten laskuja ja lehtiä. Ei ole myöskään kiva, jos olohuoneen pöytä on täynnä paperisotkua. Ammattijärjestelijä Jaime Novak neuvoo, että mikäli papereille ei löydy järkevää sijoituspaikkaa, kannattaa hankkia pyörillä liikkuva tavarakärry tai vastaava, jonka päälle paperit ja muun sotkun voi laittaa ja siirtää vaikka toiseen huoneeseen. Kärryn avulla voi myös liikuttaa vaatteita tai ruokaa pitkin taloa.

4) Hanki silkkiset lakanat ja luksuspehmeä peitto

Sisustussuunnittelija Dee Murphy tietää, että esimerkiksi lapsiperheessä ei aina voi voittaa. Illalla talo voi näyttää kuin siellä olisi riehunut pyörremyrsky, ja energiaa siivoamiseen ei välttämättä löydy. Murphyn mukaan on myös päiviä, jolloin ei edes siisti ja viihtyisä koti kukkineen auta stressaavaan olotilaan. Silloin kannattaa satsata sängyn mukavuuteen. Hanki vartaloa silittelevät silkkilakanat ja ylipehmeä peitto, jonka alla murheet muuttuvat kenties vähän pienemmiksi.

5) Salli sotkulle vähän tilaa

Vaikka moni unelmoikin ikuisesti siistinä pysyvästä talosta tai asunnosta, se on valitettavasti vain unelma. Feng shui -asiantuntija Anjie Cho sanoo, että sotkulle kannattaa myös sallia vähän tilaa. Esimerkiksi lasten kirjoituspöydällä saa säilyttää myös lapsen reppua. Kannattaa kuitenkin rajata tavaroille jonkinlainen paikka, jotta on helpompi löytää ne myöhemmin.

6) Käytä hyväksi musiikkia

Kun oman talon siivo alkaa ahdistaa, kannattaa kuunnella rentouttavaa ja rauhoittavaa musiikkia. Kodin tunnelmaan voi vaikuttaa hyvinkin paljon musiikilla. Asumisen asiantuntija Lisa Luken kertoo, että esimerkiksi päivällisen aikana kannattaa kuunnella rauhallista musiikkia. Jos aamulla ärsyttää, eikä ihmisiä saa helposti ylös sängyistään, kannattaa puolestaan soittaa energistä musiikkia. Musiikki parantaa ihmisten mielialaa ja saa asunnonkin tuntumaan viihtyisämmältä.

7) Joka huoneeseen pieni maljakko

Tapakouluttaja Heather Post kertoo, että pienillä, kukkia täynnä olevilla maljakoilla saa hyvin viihtyvyyttä ja rauhaa kotiin. Ei mitään väliä sillä, miten sekainen talo on, pieni maljakko kauneutta saa olon viihtyisämmäksi. Kukkien hankkiminen kotiin on myös halvempaa kuin luullaan. Voit ostaa pari kimppua supermarketista ja jakaa ne pienempiin kimppuihin ympäri asuntoa.

8) Älylaitteille käyttökieltoalueet

Talossa kannattaa rajata tarkasti alueet, joissa ei mielellään käytettäisi kännyköitä tai muita älylaitteita. Teknologian on tarkoitus auttaa meitä, mutta se myös seuraa meitä jatkuvasti. Stressinhallintaneuvoja Melissa Heislerin mukaan kännykät kannattaa kieltää esimerkiksi ruokapöydästä.

9) Jätä itsellesi rauhoittavia muistutuksia

Jätä taloon pieniä, rauhoittavia muistutuksia, jotka tuovat samalla viihtyvyyttä. Asettele ympärillesi esimerkiksi lomamatkalta hankittuja muistoesineitä tai simpukoita. Kodista löytyvällä taiteella on myös helppo tehdä huoneista enemmän rauhoittavia kuin ahdistavia.

10) Varastoi irtotavara helposti ja siististi

Jos laatikostot ovat jo täynnä tavaraa, usein loput tavarat jäävät lojumaan näkyville, esimerkiksi keittiön eri tasoille. Käytä erilaisia koukkuja, tarjottimia ja vaikka vanhoja maustehyllyjä, jotta saat esille jäävät tavarat nätistä paikoilleen.

Lue myös: Pursuaako kotisi tavaroista? 10 asiaa, jotka kannattaa heittää jo pois

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat