Perjantairesepti Herbamarelta: Vuohenjuusto-spelttifocaccia

04.07.2014 11:15 - Heli Thoren

Italialainen focaccia-leipä maistuu keiton tai kevyen salaatin seurana. Se on ihanaa myös sellaisenaan.

Vuohenjuusto-spelttifocaccia


Pohja:

10 g hiivaa

1,5 dl haaleaa maitoa

4 dl vaaleita spelttijauhoja

3/4 tl Herbamare-suolaa

1 rkl oliiviöljyä


Pinnalle:

100 g vuohenjuustoa

1 punasipuli

1 punainen paprika

50 g vihreitä kivettömiä oliiveja

1 valkosipulinkynsi

1 tl kuivattua rosmariinia

2 rkl oliiviöljyä

mustapippuria myllystä

1. Lämmitä maito lämpimäksi kattilassa. Liota hiiva joukkoon. Lisää joukkoon Herbamare-suola ja noin puolet jauhoista. Sekoita tasaiseksi. Lisää viimeiseksi oliiviöljy, sekoita.

2. Peitä taikina liinalla ja anna kohota reilun puolen tunnin ajan kaksikertaiseksi.

3. Leikkaa sipuli, paprika, oliivit ja valkosipuli pieniksi paloiksi.

4. Kaada kohonnut taikina leivinpaperin päälle. Muotoile siitä suorakaiteen mallinen pohja (noin 30 cm x 35 cm). Murenna pohjan päälle vuohenjuusto ja pilkotut kasvikset. Sekoita rosmariini oliiviöljyyn ja valuta leivän päälle. Lisää pinnalle vielä mustapippuria.

5. Paista 200 asteisessa uunissa noin vartin verran, kunnes se saa kauniisti väriä. Leikkaa viipaleiksi ja tarjoa lämpimänä.

Kilpailut

Uusimmat