Kuva: Fotolia

Ei enää matkatavaroiden odottamista - niksit, joilla laukkusi voi tulla ensimmäisten joukossa

22.11.2017 13:15 - Katariina Auvinen

Lentokentällä työskentelevä virkailija kertoo, että lentokentillä pätevät samat säännöt tavaroiden pakkaamisessa.

Tuttu tunne. Takana on pitkä ja rasittava lento kotimaahan, jonka jälkeen tekisi mieli lähteä jo kotimatkalle, mutta laukut eivät ole vieläkään tulleet. Muut lentomatkustajat odottavat matkalaukkuhihnan lähistöllä ensimmäistä pyörähdystä ja sitä, milloin oma laukku saapuu hihnalle. 

Jos sinusta tuntuu, että oma laukkusi on aina viimeisten joukossa, lentokentällä työskentelevä virkailija Thomas Lo Sciuto, kertoo Daily Mail -julkaisulle, että se voi johtua saapumisjärjestyksestäsi. Jos olet ensimmäisten joukossa tullaamassa laukkuasi matkaan, on hyvinkin mahdollista, että laukkusi tulee viimeisten joukossa kohteessasi. 

Lo Sciuto kertoo, että ensimmäisinä saapuvat matkalaukut pakataan lentokoneessa perimmäiseksi, joten ne tulevat viimeisinä ulos. Jos kuitenkin mielit, että laukkusi tulisi ensimmäisten joukossa, kannattaa matkatavarat jättää mahdollisimman myöhään. 

Jos kuitenkin et halua venyttää menoasi lähtöportille, on toinenkin keino, joka voi auttaa matkatavaroiden nopeassa saapumisessa. Lo Sciuton mukaan voit pyytää kohteliaasti virkailijaa kiinnittämään särkyvästä materiaalista ilmoittavan tarran matkatavaroihisi. Miehen mukaan tällaiset tavarat lastataan viimeisten joukossa ja niitä käsitellään muutenkin hellävaraisesti. 

Jos kumpikaan näistä nikseistä ei houkuta, on jonottaminen muiden mukana aina hyvä vaihtoehto. 

Lue myös: Lentomatkustajan toiminta kummastuttaa - kuva sai ihmiset raivoihin

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat