Lentokoneisiin tulossa uudet vessanpöntöt - vaativat hyviä pakaralihaksia

20.04.2015 17:45 - Senni Loikala

Tulevaisuudessa saattaa olla, että lentokoneen vessassa asioiminen käy pakaralihaksiin. Ranskalainen yritys suunnitteli lentomatkustamiseen pöntöt, joiden kuitenkin väitetään tuovan säästöjä lentoyhtiöille.

Monet peittävät julkisten vessojen pönttöjen istuinkaaren vessapaperilla, ennen kuin käyvät asioilleen. Näin monet toimivat myös käydessään helpottamassa oloaan lentomatkojen aikana.

Tulevaisuudessa istuinkaarien paperointi ei välttämättä ole mahdollista yläilmoissa, sillä ranskalainen yritys Zoadiac Aerospace on suunnitellut lentomatkustamiseen uudenlaisen vessanpönttömallin. Sen sisäänpäin loivenevat istuinkaaret näyttävät sellaisilta, joissa ei takuulla vessanpaperi pysy hetkeäkään paikoillaan.

Hyviäkin puolia uusissa pöntöissä on. Ne ovat valmistettu materiaalista, joka lupaa pitää vessan tavallista hygienisempänä. Myös sen uskotaan lopulta tuovan säästöjä lentoyhtiöille.

Harmi vain, että uudella pöntöllä asioiminen vaatii hyviä pakaralihaksia, kun niiden päälle ei viitsi istua eikä vessapaperivuorausta voi toimittaa. Pääset katsomaan kuvat uudesta vessanpöntöstä täältä.

Kun asioit julkisissa vessoissa, pystyt valitsemaan käymälöistä puhtaimman loistoniksin avulla. Pääset juttuun tästä.

Lähde: Skift

Kilpailut

Uusimmat